Charles Manson
Murha!
Hiljainen ja eristäytynyt oli juuri mitä nuori filmitähti halusi. Kanjonit Bevery Hillsin yläpuolella olivat tarpeeksi kaukana Hollywoodin melusta ja välkkeestä tarjotakseen yksityisyyttä ja tilaa. Sharon Tate rakasti taloaan Cielo Drivella. Hänelle se tarkoitti romanssia - romanssia unelmiensa miehen sekä lapsensa isän, ohjaaja Roman Polanskin kanssa.
Siellä ylhäällä oli myös viilempää, varsinkin sinä kuumana lauantai-iltana 9. elokuuta 1969. Kauniilla nuorella naisella oli seuraa, Abigail Folger ja hänen poikaystävänsä Voytek Frykowski sekä kansainvälisesti tunnettu hiusmuotoilija Jay Sebring. Sharon oli kahdeksannella kuulla raskaana ja hyvin yksinäinen miehensä ollessa Euroopassa kuvaamassa elokuvaa, joten tällaiset viikonloppukokoontumiset olivat yleisiä.
Talo oli tarkoituksella eristyksissä, mutta silti ei täysin turvaton. Noin 30 metrin päässä talosta oli lukittu portti ja alueella oli vierastupa jossa asui nuori taloudenhoitaja.
Sinä iltana, Kottsit, Sharonin lähimmät naapurit jotka asuivat noin 100 metrin päässä, luulivat kuulleensa muutaman laukauksen Sharonin tontin suunnalta suunnilleen puoli yhden ja yhden välillä yöllä. Mutta kun eivät kuulleet mitään muuta, menivät nukkumaan.
Samoihin aikoihin Tim Ireland, joka oli valvomassa leirintäaluetta vajaan kahden kilometrin päässä, kuuli hyytävän huudon: "Hyvä jumala, ei älä.., ei ei saa!" Hän ajoi ympäriinsä alueella mutta ei löytänyt mitään.
Robert Bullington, yksityisen vartiointitoimiston jäsen luuli kuulleensa laukauksia vähän kello neljän jälkeen ja soitti päämajaansa. Sieltä soitettiin Los Angelesin Poliisille (LAPD) ja ilmoitettiin häiriöstä. Puheluun vastannut virkailija sanoi: "Toivottavasti meillä ei ole käsissämme murhaa; saimme juuri nainen-kirkui-soiton siltä samalta alueelta."
Winifred Chapman, Sharonin taloudenhoitaja, tuli portille vähän kahdeksan jälkeen aamulla. Hän huomasi portin päällä jotain joka näytti katkenneelta puhelinlangalta. Kävellessään taloa kohden, hän näki tuntemattoman valkean Ramblerin parkkeerattuna pihakäytävälle.
Avattuaan takaoven, hän astuessaan keittiöön nosti puhelinta ja sai varmistuksen että katkennut johto oli todellakin puhelinlanka. Olohuoneessa hän näki että talon etuovi oli auki ja kaikkialla oli punaisia läiskiä. Katsoessaan ovesta ulos, hän näki muutaman verilammikon ja jonkun joka näytti ruumiilta makaamassa nurmikolla.
Huutaen hän juoksi talon läpi ja ulos takaovesta ohittaen vieraan auton niin läheltä, että näki että senkin sisällä oli ruumis. Taloudenhoitaja juoksi naapuriin ja hakkasi ovea, mutta Kottsit eivät olleet kotona, joten hän juoksi seuraavaan taloon ja teki samoin huutaen hysteerisesti.
LAPD:n kostaapeli Jerry DeRosa saapui ensimmäisenä. Hän käveli Ramblerin luo ja löysi nuoren miehen lyhistyneenä ja läpimärkänä verestä. Tässä vaiheessa konstaapeli William Whisenhunt liittyi DeRosan seuraan. Aseet vedettyinä he etsivät kahdestaan toiset autot sekä autotallin, kunnes kolmas poliisi, Robert Burbridge, liittyi etsintään.
Siinä kauniisti leikatulla nurmikolla jolta avautui mahtava näkymä yli Los Angelesin, makasi kaksi ruumista. Toinen oli valkoinen noin kolmekymppinen mies, jonka pää ja kasvot oli hakattu ja muuhun ruumiseen oli isketty lukemattomia pistoja; toinen nuoren ruskeahiuksisen naisen, jonka yöasun peittämässä ruumiissa oli myös monia pistohaavoja.
Varovasti kolme konstaapelia lähestyivät taloa tietämättä mitä heitä saattaisi odottaa. He löysivät että yksi talon julkisivun ikkunaruuduista oli poistettu. Kahden muun poliisin mentyä sisälle, DeRosa lähestyi etuovea. Hieman oven keskikohdan alapuolelta hän löysi verellä kirjoitetun sanan "PIG".
Lähestyessään sohvaa he kokivat todellisen järkytyksen. Nuori raskaana oleva blondi makasi lattialla yltäpäältä veressä ja hänen kaulansa ympäri oli kiedottu köysi joka kiersi kattopalkin yli. Köyden toinen pää oli kiinni lähellä makaavan miehen kaulassa, tämäkin veren peittämänä.
Tutkiessaan taloa he kuulivat miehen ja koiran äänen. Se oli puutarhuri William Garretson. Konstaapelit pidättivät hänet ja panivat käsirautoihin.
Myöhemmin samana lauantai-yönä, Leno ja Rosemary LaBiance sekä Rosemaryn 21-vuotias tytär Susan Struthers ajoivat takaisin lomalta vetäen venettään. He jättivät Susanin tämän asunnolle ja ajoivat kotiin. 3301 Waverly Drive sijaitsi Los Felizin alueella Los Angelesissa. He pysähtyivät poimimaan sanomalehden 01.00 ja 02.00 välisenä aikana.
Seuraavana päivänä Rosemaryn poika Frank Struthers saapui kotiin noin 08.30 ja kantaessaan leirivarusteitaan pihatietä, huomasi huolestuttavia asioita. Ensinnäkin pikavene oli vielä trailerissa; oli hyvin epätodennäköistä etteikö hänen isäpuolensa olisi heti laittanut sitä talliin. Sitten Frank huomasi että kaikki sälekaihtimet olivat kiinni. Sitä hänen vanhempansa eivät koskaan tehneet.
Koputukseen ei vastattu, joten hän soitti mutta ei saanut vastausta. Vihdoin hän sai yhteyden siskoonsa joka tulikin poikaystävänsä kanssa paikalle.
Frank ja Susanin poikaystävä huomasivat takaoven olevan auki. He jättivät Susanin keittiöön ja lähtivät tutkimaan taloa. Astuessaan olohuoneeseen he näkivät Lenon pyjamassaan makaamassa tyyny päänsä päällä ja johto kaulan ympäri. Jotain oli pystyssä hänen vatsassaan.
He ryntäsivät ulos vetäen Susanin mukanaan ja soittivat naapurista poliisit.
Pian ambulanssi ja poliisit saapuivat. Leno löydettiin verinen tyynykasa päänpäällä ja lampun johto kiedottuna tiukasti kaulan ympärillä. Hänen kädet oli sidottu taakse nahkaremmillä. Ruokailuhaarukka oli isketty hänen vatsaansa ja ihoon oli viilletty sana "WAR".
Makuuhuoneesta he löysivät Rosemaryn makaamasta lattialla yöpuku vedettynä pään yli. Hänelläkin oli tyynyjä päänpäällä ja lampun johto kaulan ympärillä.
Kolmesta paikasta ympäri taloa he löysivät kirjoitusta uhrien verellä: olohuoneen seinällä "DEATH TO PIGS"; toisella olohuoneen seinällä yksi sana "RISE"; ja jääkaapin ovessa väärinkirjoitettu "HEALTHER SKELTER".
Murhatut
Lopulta kaikki Sharon Taten talon verilöylyn uhrit tunnistettiin. Nuori mies autossa oli nimeltään Steve Parent, joka oli tullut tapaamaan puutarhuri Garretsonia. Kaksi uhria nurmikolla olivat Abigail Folger sekä Voytek Frykowski. Olohuoneessa köydellä liitettynä olivat Sharon Tate ja Jay Sebring.
Steve Parent, Jay Sebring ja Voytek Frykowski oli ammuttu .22 kaliiberin aseella. Steve Parentia lukuunottamatta, kaikkia uhreja oli toistuvasti isketty veitsellä. Sebringiä ja Frykowskia oli isketty useasti päähän tylsällä esineellä.
Sharon Tate oli koko elämänsä ollut kaunotar. Jo lapsena hän oli voittanut kauneuskilpailuja. Mutta hänen unelmansa ei ollut tulla malliksi, vaan näyttelijäksi. Lopulta vuonna 1963 22-vuotiaana hän sai sponsorikseen tuottaja Martin Ranshoffin. Tämän avulla hän sai osia sarjoista kuten Beverly Hillbillies ja Petticoat Junction, sekä elokuvista The Americanization of Emily sekä The Sandpiper.
Tavattuaan Roman Polanskin elokuvan Eye of the Devil kuvausten aikana, Sharon sai pääosan elokuvasta The Fearless Vampire Killers ja rakastui Polanskiin. Suhde kesti kauan ja pian Rosemary's Babyn kuvausten jälkeen he menivät naimisiin ja vuokrasivat talon Cielo Drivelta.
Sharonin ura ei koskaan menestynyt kunnolla, sillä hän ei koskaan päässyt kunnon näyttelemistä vaativiin rooleihin. Usein hänen tehtävänsä oli vain näyttää kauniilta ja tullessaan raskaaksi hänen uransa romahti. Kauneudestaan ja kuuluisuudestaan huolimatta hän oli hyvin maanläheinen nainen ja kaikki tuntuivat pitävän hänestä.
Sharonin elämä päättyi viiteen pistohaavaan hänen rinnassaan ja selässään, jotka lävistivät hänen sydämensä, keuhkonsa ja maksansa sekä aiheuttivat vakavia sisäisiä vahinkoja. Muut 11 iskua vain runnoivat hänen ruumistaan.
Hänen poikansa, Paul Richard Polanski, kuoli äitinsä mukana.
Sharonin ystävä Abigail Folger oli kuollessaan 25-vuotias. Folgerin kahviomaisuuden periänä hän oli viettänyt mukavaa elämää. Vuonna 1968 hän tapasi rakastettunsa Voytek Frykowskin joka esitteli hänet Sharon ja Roman Polanskille. Folger alkoi käyttää huumeita ja läheni hermoromahdusta kun alkoi tuntea että hänen työnsä köyhyyttä vastaan oli turhaa. Saatuaan juuri kerättyä tarpeeksi voimia päästäkseen eroon sekä huumeista että miehestään, 28 pistoa päätti hänen elämänsä.
Voytek Frykowski oli kuollessaan 32-vuotias. Hän oli ollut Romanin ystävä jo Puolasta lähtien. Polanskin mukaan tämä oli "harvojen taitojen mies suurella charmilla". Frykowski eli pääasiassa Abigailin rahoilla ja vaikka kertoi kaikille olevansa kirjailija, ei koskaan todistetusti tuottanut mitään.
Hänen huumeiden täyttämä elämänsä päättyi kahteen ampumahaavaan, 13 iskuun päähän sekä 51 pistoon.
Jay Sebring oli kuin peilikuva Frykowskista. Hän oli johtava miesten hiusmuotoilija USA:ssa ja suurimpia voimia luomassa markkinoita miesten hiustuotteille. Hänen asiakkaisiin kuuluivat mm. Frank Sinatra, Peter Lawford, George Peppard, Paul Newman ja Steve McQueen. Sebring oli tunnettu naistenmies ja oli seurustellut useiden naisten kanssa, mukaanlukien Sharon Taten, kunnes tämä tapasi Polanskin. Hänen menestyvästä ulospäin suuntautuvasta elämästään huolimatta, oli aihetta epäillä että kuorensa alla Sebring oli yksinäinen ja turvaton.
Ampumahaava ja seitsemän pistoa päästivät hänet pois turvattomuudesta.
Sharon Taten lasta lukuunottamatta, nuorin uhri oli 18-vuotias Steven Earl Paren joka asui vanhempiensa luona. Noin 11.45 lauantai-iltana Parent oli tullut asunnolle tapaamaan vierastalosa asuvaa William Garretsonia. Hän lähti talosta noin 00.15.
Nuori mies oli juuri valmistunut lukiosta ja teki useaa työtä maksaakseen yliopisto-opintonsa keväällä. Mutta hän saikin neljä luotia .22 kaliiberisesta revolverista.
Leno LaBiance oli kunnioitettu bisnesmies. Hän oli mies josta pidettiin laajalti eikä hänellä ollut vihamiehiä. Ihmiset kuvailivat häntä hiljaiseksi ja konservatiiviseksi persoonaksi. Hän kuoli kaikenkaikkiaan 26 pistohaavaan.
Rosemary LaBianca oli viehättävä 38-vuotias syntyperältään Mexikolainen nainen. Hän jäi lapsena orvoksi ja hänet adoptoitiin 12-vuotiaana. Aviomiehensä hän tapasi 1940-luvulla ja sai kaksi lasta. Erottuaan 1958, hän tapasi Lenon ollessaan tarjoilijana. Rosemarysta kehittyi menestyvä bisnesnainen ja keräsi kunnioitettavan 2,6 miljoonan dollarin omaisuuden. Häntä iskettiin 41 kertaa, joista kuusi riitti viemään hänen hengen.
Sinä kohtalokkaana iltana, seitsemän viatonta aikuista ja yksi syntymätön lapsi menetti henkensä nähtävästi täysin järjettömässä ja motiivittomassa rikoksessa.
Epäilyjä
Kirjassaan Helter Skelter, syyttäjä Vincent Bugliosi sysää paljon moitteita LAPD:n murhaosaston niskaan. Yksi hänen esittämänsä esimerkki on LAPD:n hitaus yhdistää Taten murhat LaBiancan murhiin sekä Gary Hinmanin murhaan pari päivää aiemmin.
Pian Tate-LaBianca murhien jälkeen LAPD:ia lähestyi kaksi LA:n Sheriffin toimiston etsivää jotka kertoivat heille 31. heinäkuuta tehdystä musiikkiopettaja Gary Hinmanin murhasta. Kuolleen miehen olohuoneen seinällä oli hänen omalla verellään kirjoitettu "POLITICAL PIGGY", joka vastasi hyvin tarkkaan molempien muiden murhapaikkojen kirjoituksia. Hinman oli myös puukotettu hengiltä.
Mutta LAPD kieltäytyi tutkimasta yhteyttä Hinmanin ja Taten talolla kuolleiden ihmisten välillä. Lisäksi heillä ei ollut kiinnostusta LaBiancan murhiin, koska tapahtumapaikka oli LA:n Sheriffin toimiston alueella. Jos LAPD olisi kuunnellut etsiviä, he olisivat kuulleet että Sheriffin toimisto oli pidättänyt Hinmanin murhasta muutamien hippien kanssa asuvan Bobby Beausoleilin. Hippejä johti Charles Manson.
LAPD oli jo päättänyt että Taten murhat olivat johtuneet vikaan menneestä huumekaupasta eivätkä halunneet kuulla mistään hipeistä. Toisaalta LAPD:llä oli pidätettynä puutarhuri William Garretson joka väitti nukkuneensa koko verijuhlan ajan. Syytteet häntä kohtaan hylättiin kun hän selvisi valheenpaljastustestistä.
Ryöstö murhien motiivina jätettiin pois, vaikka Rosemary LaBiancan lompakko ja rannekello puuttuivat. Uhrien kahdessa talossa oli monia arvokkaita esineitä joihin ei oltu koskettu. Pieniä summia rahaa kerättiin todisteeksi ympäri Taten taloa ja kaikkien uhrien lompakotkin olivat tallella.
Myös Roman Polanskia kuulusteltiin monia tunteja ja hän suostui valheenpaljastustestiin. 15. elokuuta hän palasi ensimmäisen kerran murhien jälkeen taloon Cielo Drivella.
Polanski oli murtunut vaimonsa ja poikansa menetyksestä ja oli raivoissaan mediasirkuksesta johon joutui heti palattuaan ulkomailta. Lehdet olivat kirjoitelleet että hän ja hänen vaimonsa olivat satanisteja ja olivat järjestäneet huumeorgioita. "Sharon," hän sanoi, "oli niin suloinen ja ihana etten uskonut sellaista ihmistä olevan olemassakaan... Hän oli kaunis ja fantastinen. Hän rakasti minua ja viime vuodet jotka vietin hänen kanssaan olivat todella elämäni onnellisinta aikaa..."
Polanski oli huolissaan että ehkä kohteena oli ollut hän eikä Sharon. Hän ei voinut uskoa että huumeet olisivat murhien motiivi. Hän kertoi että vaikka Sharon oli nuoruudessaan kokeillut LSD:tä ja silloin tällöin poltti pilveä, oli se hyvin pienimuotoista eikä hän raskauden alettua ollut koskenut mihinkään. "Jos tarjosin hänelle lasillista viiniä, hän ei koskenut siihen", Polanski kertoi.
Kuukausi murhien jälkeen Polanski muutaman tuttavansa, kuten Peter Sellers, Yul Brynner ja Warren Beatty, kanssa panivat ilmoituksen Los Angelesin alueen sanomalehtiin:
PALKKIO
$25,0000
Roman Polanski ja Polanskin perheen ystävät lupaavat maksaa 25,000 dollaria sille henkilölle tai henkilöille jotka antavat pidätykseen ja tuomioon johtavia tietoja Sharon Taten, hänen syntymättömän lapsensa sekä neljän muun uhrin murhaajasta tai murhaajista.
Näytti että jokaisella oli erilainen teoria. Mafia teki sen, Puolan salainen poliisi, jne. Sharonin isä, entinen armeijan tiedustelu-upseeri Paul Tate aloitti omat yksityiset tutkimuksensa. Antaen hiustensa kasvaa pitkiksi ja kasvattaen parran, hän alkoi sulautua hippeihin ja huumemarkkinoille toivoen että saisi ongittua tietoja jotka paljastaisivat hänen rakkaan tyttärensä murhaajan.
1. syyskuuta 1969 10-vuotias poika löysi pihamaaltaan aseen Sherman Oaksin alueella. Hän vei varovasti .22 kaliiberisen Hi Standard Longhorn revolverin isälleen joka soitti heti LAPD:lle. Ase oli likainen ja ruosteessa.
Muutamaa viikkoa aiemmin LAPD:n tutkijat olivat selvittäneet että Taten murhissa oli käytetty .22 kaliiberista Hi Standard Longhorn revolveria, jotka olivat kohtuullisen harvinaisia. Kummallisesti kaksi viikkoa myöhemmin juuri sellainen ase tuotiin poliisille. Ase luetteloitiin, varastoitiin ja unohdettiin.
Muutamaa päivää myöhemmin LAPD lähetti kaikille yksiköilleen lehtisiä joissa kuvattiin murha-ase. Lehtisiä lähetettiin myös muualle maahan, esimerkiksi Kanadaan, kun koko ajan ase oli Van Nuys -yksikön varastossa.
Kolme kuukautta murhien jälkeen LAPD ja LA:n Sheriffin toimisto, tutkittuaan juttua erillään, eivät kumpikaan olleet edistyneet. Kuitenkin Sheriffin toimiston etsivät olivat nuorempia ja siksi agressiivisempia kuin LAPD:n toverinsa ja tulivatkin siihen johtopäätökseen että Taten ja LaBiancan tapaukset olivat ehdottomasti yhteydessä. Heillä oli myös useita epäilyjä, joista yksi oli Charles Manson.
Lopulta lokakuussa LAPD alkoi puhua Sheriffin toimiston kanssa ja päätti tutkia yhteyttä Gary Hinmanin murhan sekä Tate-LaBianca -tapauksen välillä. Tutkimukset johtivat Spahnin maatilalle, joka oli hippiryhmän koti ja he kutsuivat itseään Mansonin perheeksi.
Gary Hinmanin murhasta syytetty Bobby Beausoleil oli asunut Spahin maatilalla Mansonin perheen kanssa. Hänen 17-vuotias tyttöystävänsä kertoi poliisille että Manson lähetti Bobbyn ja tytön nimeltä Susan Atkins Hinmanin talolle keräämään tältä rahaa. Kun Hinman ei ollut antanut, he tappoivat tämän. Tyttö muisteli myös, että Susan Atkins kertoi tappelusta jonkun miehen kanssa, jota tämä puukotti jalkaan useita kertoja.
Kun poliisi kuulusteli yhä vangittuna ollutta Susan Atkinsonia, tämä tunnusti että meni Beausoleilin kanssa Hinmanin talolle perimään rahaa. Kun eivät olleet saaneet rahaa, olivat he pitäneet miehen vankina omassa talossaan kunnes Beausoleil oli muutamaa päivää myöhemmin tappanut tämän.
Siinä vaiheessa ei tuntunut olevan mitään yhteyttä Beausoleilin ja Tate-LaBianca -murhien välillä, lukuunottamatta huhua jonka mukaan Susan Atkins olisi puukottanut miestä jalkaan. Gary Hinmania ei oltu puukotettu jalkaan, mutta Voytek Frykowskia oli.
Tunnustuksia
Odottaessaan oikeudenkäyntiä Gary Hinmanin murhasta, Susan Atkins sijoitettiin Sybil Brand Instituuttiin ja tutustui kahteen muuhun naisvankiin, 31-vuotiaaseen Ronnie Howardiin ja tämän ystävään Virginia Grahamiin. Susan Atkins oli todellinen tarinankertoja ja hänellä oli kerrottavanaan uskomaton tarina jota Ronnie ja Virginia kuuntelivat hämmästyneinä.
Actins teeskenteli hullua: hän tanssi ja lauloi mitä omituisimpiin aikoihin ja suhtautui syytöksiin nauraen ja jokeltaen kuin ei olisi tajunnut asian vakavuutta. Keskustelun lomassa Susan kertoi Virginialle että häntä syytettiin ensimmäisen asteen murhasta.
"Teitkö sen?", Virginia halusi tietää.
"Toki", Susan vastasi kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia. Mutta poliisi uskoi että hän oli vain pidellyt Hinmania kun Bob Beausoleil puukotti häntä. Todellisuudessa, Susan kertoi, se oli hän joka oli iskenut kun Beausoleil piteli uhria.
Susan kertoi myös Virginialle että hänen rakastettunsa Charlie oli Jeesus Kristus ja että tämä veisi hänet maan sisään Kuolemanlaaksoon missä olisi sivistyneisyyttä. Kuultuaan tarinan Virginia oli vakuuttunut että Atkins oli täysin hullu.
Monta päivää myöhemmin 6. marraskuuta Susan oli taas puheliaalla tuulella ja mainitsi Sharon Taten murhan. "Sinä tiedät kuka sen teki, etkö tiedäkin?"
Virginia vastasi ettei tiennyt.
"No katselet häntä."
Virginia oli kauhuissaan ja kysyi miksi tämä oli tehnyt niin.
"Koska halusimme tehdä rikoksen joka kohauttaisi maailmaa, jotta maailman olisi reagoitava ja toimittava."
Atkins jatkoi selittämällä että he valitsivat Taten talon koska se oli eristyksissä. Susan kertoi että he tiesivät kuka omistaja oli, mutta eivät välittäneet kuka olisi kotona sinä iltana.
Susan selitti että heitä oli neljä, kolme naista ja yksi mies, jotka kaikki olivat saaneet ohjeensa Charlielta. Päästyään portille mies katkaisi puhelinjohdon. Seuraavaksi he ampuivat teinin koska tämä oli nähnyt heidät.
Talolla he näkivät olohuoneessa sohvalla miehen ja naisen tuolissa lukemassa. Osa ryhmästä jäi olohuoneeseen samalla kun Susan meni makuuhuoneeseen jossa Sharon istui sängyllä puhumassa Jay Sebringin kanssa. Nopeasti he köyttivät nämä niin että he tukehtuisivat jos liikkuisivat.
Frykowski juoksi ovelle. "Hän oli aivan veressä", Susan kertoi ja väitti puukottaneensa tätä kolme tai neljä kertaa. "Hän valui verta ja usko tai älä huutaen 'Apua, apua, auttakaa joku', eikä kukaan tullut. Sitten viimeistelimme hänet."
"Sharon oli viimeinen joka sai kuolla", Susan sanoi nauraen ja kertoi kuinka Sharon oli anellut, "Älkää tappako minua. Älkää tappako minua. En halua kuolla. Haluan elää. Haluan saada lapseni. Haluan saada lapseni."
Susan kertoi katsoneensa Sharonia suoraan silmiin ja sanoneensa, "Kuules huora, en välitä sinusta. En välitä vaikka oletkin saamassa lapsen. Sinun on parasta valmistautua. Tulet kuolemaan eikä se liikuta minua tippaakaan... Parin minuutin päästä tapoin hänet."
Voiden pahoin Virginia kysyi eikö Susania häirinnyt tappaa raskaana oleva nainen.
"Luulin että ymmärtäisit. Rakastin häntä ja jotta pystyin tappamaan hänet, tapoin osan itsestäni", Susan selitti. Hän oli halunnut leikata lapsen ulos, mutta ei kuulemma ollut ollut aikaa. Hän oli myös halunnut kaivaa kaikkien uhrien silmät ulos ja murskata ne seinää vasten ja ruhjoa kaikkien sormet, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta.
Susan kertoi Virginialle että lähdettyään Taten talolta hän oli huomannut että oli unohtanut veitsensä. Ja lisäksi oli jättänyt sormenjälkensä pöytään, "mutta henkeni oli niin vahva että ilmeisesti mitään jälkeä ei jäänyt tai he olisivat saaneet minut jo kiinni." Kaikki neljä ajoivat paikkaan jossa pesivät kätensä ja puhdistivat vaatteensa.
Susan päätti tarinan tunnustamalla että he tappoivat myös LaBiancat. "Se kuului suunnitelmaan", hän selitti. "Eikä siinä vielä kaikki."
Kertomus murhista sai Virginian pään pyörälle. Hän kertoi Ronnie Howardille, joka ei uskonut. "Hän keksi sen kaiken. Hän on lukenut sen lehdistä," Ronnie päätteli. Virginia kehitti keinon testata puhuiko Susan totta. Muutamaa vuotta aiemmin kun Taten talo oli vuokralla, oli Virginia käynyt katsomassa taloa ulkoapäin. Kun hän näki Susanin, hän kysyi oliko talo vielä koristeltu kullalla ja valkoisella. Susan vastasi ei.
Virginia poimi myös sekalaista tietoa joka yhdisti Charlien ja Susanin taloon. Se oli aiemmin kuulunut Terry Melcherille, Doris Dayn pojalle. Charlie ja Susan olivat jostain syystä vihaisia Melcherille. Susan mutisi jotain että tämä oli liian kiinnostunut rahasta.
Myöhemmin sinä päivänä Susan alkoi taas puhua ja antoi Virginialle listan julkisuuden henkilöistä jotka olivat seuraavaksi heidän listallaan: Richard Burton ja Elizabeth Taylor, Frank Sinatra, Steve McQueen ja Tom Jones. Oli tärkeää valita uhreja jotka shokeeraisivat maailmaa.
Samoihin aikoihin ihmiset jotka tunsivat Mansonin perheen jengin mutta eivät olleet siinä osallisina kertoivat myös muita tunnustuksia. 12. marraskuuta LA:n Sheriffien etsivät saivat tilaisuuden kuulustella Al Springeriä, joka kuului moottoripyöräjengiin nimeltä Straight Satans jolla oli yhteyksiä Mansonin perheeseen.
Etsivät olivat haltioissaan kun Springer kertoi että vain pari päivää Taten murhien jälkeen Manson oli houkutellut häntä tappamaan ihmisiä: "Me tapoimme viisi heistä toissa yönä." Springer vältteli Mansonia sen jälkeen, mutta mainitsi että Danny DeCarlo, toinen moottoripyöräjengin jäsen asui Spahnin maatilalla Mansonin kanssa.
Keskustelun lomassa Springer kysyi oliko kenenkään jääkaappiin kirjoitettu jotain. "Charlie sanoi että he kirjoittivat johonkin vitun jääkaappiin jotain verellä... Jotain sioista tai neekereistä tai jotain sellaista."
Kun poliisi viimein sai käsiinsä Danny DeCarlon, he saivat kuulla enemmän kuin tarpeeksi Charliesta ja tämän "perheestä". DeCarlo ei vain vahvistanut heidän epäilyjä Gary Hinmanin murhasta, vaan vihjasi myös 36-vuotiaan maatilanhoitajan Donald Shean, lempinimeltään Shorty, kuolemasta. Hänet oli tapettu koska oli uhannut kertoa Spahnin maatilan omistajalle mitä hänen maillaan todellisuudessa tapahtui. "Shorty oli aikonut kertoa vanhalle Spahnin miehelle... eikä Charlie pitänyt kantelijoista," DeCarlo selitti.
DeCarlolle oli kerrottu mitä he olivat tehneet hänen ystävälle Shortylle: "he tyhjensivät ja täyttivät hänet kuin kalkkunan. Bruce Davis kertoi että he leikkasivat hänen yhdeksään osaan. He leikkasivat pään irti, sitten myö kädet, jotta häntä ei voitu tunnistaa." Eräs toinen perheen jäsen nimeltä Clem kertoi DeCarlolle suurella virneellä päivä Taten murhien jälkeen että "saimme viisi possua."
Etsivät jakoivat tietonsa LAPD:n kanssa, mutta jälkimmäinen ei tehnyt mitään. Sheriffin etsivät toisaalta keskittivät tutkimuksensa Mansonin perheeseen varmana että hippikultti oli sekaantunut Taten ja LaBiancan murhiin.
Joskus marraskuun puolessa välissä Susan Atkins kertoi koko tarinansa myös Ronnie Howardille ja tämä tunsi että hänen olisi kerrottava poliisille, varsinkin kun ryhmällä oli jo seuraavia kohteita. Ronnielta kuitenkin kiellettiin kaikki yhteydenotot ulkomaailmaan. Samoin kävi myös Virginia Grahamille joka oli siirretty toiseen laitokseen ja yritti kertoa Susanista.
Lopulta 17. marraskuuta 1969 kaksi LAPD:n murharyhmän tutkijaa tuli kuulustelemaan Ronnie Howardia. Viesti alkoi vihdoin mennä perille LAPD:lle että he olivat löytäneet tiedon kultakaivoksen. Kuulustelun jälkeen Ronnie siirrettiin omaksi turvakseen eristykseen.
Charlie
Kuka tämä Charlie sitten oli? Niin LAPD kuin Los Angelesin Sheriffin toimisto tutkivat tarkasti hänen vahvasti dokumentoidun 36-vuoden elämänsä. Kun tietoa alettiin kerätä, ei ollut mikään ihme että hän oli vaikeuksissa, sillä jos yhdelläkään lapsella on ollut surkea alku elämään, niin Charlie Mansonilla.
Hän syntyi 12. marraskuuta 1934 Cincinnatissa, Ohiossa. Charlie oli epätoivottu lapsi 16-vuotiaalle juoppo-äidilleen, Kathleen Maddoxille, joka oli koko ajan vaikeuksissa. Kathleen oli hetkellisesti naimisissa William Mansonin kanssa, joka antoi pojalle nimensä.
Nuel Emmonin kirjassa 'Manson in His Own Words', Charlie Manson kuvailee Maddoxin perhettä:
Kathleen oli nuorin kolmesta sisaruksesta ja hänen vanhempansa rakastivat häntä ja huolehtivat hänestä, mutta olivat fanattisesti uskonnollisia. Erityisesti isoäiti, joka hallitsi perhettä.
Isoisäni työskenteli rautateillä ja teki aina pitkiä päiviä. Hän ei ollut ankara ja yrittäessään joskus osoittaa hieman hellyyttä, isoäiti tuli nopeasti väliin. Äidille elämä oli täynnä kieltoja. Tyypillinen päivä oli, "Ei Kathleen, tuo mekko on liian lyhyt. Harjaa hiuksesi, älä kampaa niitä. Tule suoraan koulusta kotiin ja varokkin jos näen sinut puhumassa pojille. Ei, et voi mennä koulun tanssiaisiin, me menemme kirkkoon..." 15-vuotiaana 1933 äitini karkasi kotoa.
Charlie ei koskaan tuntenut isäänsä eikä hänellä ollut koskaan isähahmoa. Hänen äitinsä oli sitä tyyppiä, jolta lapset otetaan nopeasti pois ja sijoitetaan kasvatuskoteihin. Kathleenilla oli tapa katoilla päiviksi, jopa viikoiksi jättäen Charlien isoäidille tai tädille. Kun Kathleen veljensä kanssa tuomittiin vankilaan aseellisesta ryöstöstä, Charlie lähetettiin asumaan hänen tätinsä ja setänsä luokse Länsi Virginiaan. Täti oli hyvin uskonnollinen ja tiukka.
Kun Kathleen vapautettiin, hän ei ollut tarpeeksi vastuuntuntoinen huolehtiaakseen pojastaa. Charlien elämässä ei ollut jatkuvuutta: koko ajan hän joutui huostaan uuteen paikaan; hän muutti huoneesta toiseen; hänellä oli vain pinnallisia kadulla luotuja ystävyyksiä.
Manson kertoo yhden tapahtuman menneisyydestään: "Äiti oli erään iltapäivänä kahvilassa minä sylissään. Tarjoilija, jolla ei ollut vielä omia lapsia, heitti leikillään että voisi ostaa minut äidiltä. Äiti vastasi 'Tuoppi kaljaa ja hän on sinun'. Tarjoilija toi kaljan ja äiti joi sen rauhallisesti ja lähti kahvilasta ilman minua. Useita päiviä myöhemmin sedän piti etsiä ympäri kaupunkia tarjoilijaa ja haki minut kotiin."
Yhdeksän vuotiaana hän jäi kiinni varastamisesta ja hänet lähetettiin tarkkailukouluun ja ollessaan 12-vuotias, hän jäi uudestaan kiinni ja 1947 päätyi Gibaultin poikakouluun Terre Hauteen, Indianaan. Vajaan vuoden kuluttua hän karkasi ja elätti itsensä varkauksilla, kunnes jäi kiinni. Oikeus lähetti hänet Isä Flanagan poikien kaupunkiin.
Vain pari päivää myöhemmin 13-vuotias Charlie ja eräs toinen poika tekivät kaksi aseellista ryöstöä. 1951 Charlie ja kaksi muuta poikaa karkasivat ja suuntasivat Kaliforniaan eläen kokoaan ryöstöillä ja autovarkauksilla. He pääsivät aina Utahiin asti ennen kuin jäivät kiinni ja tällä kertaa Charlie lähetettiin poikakouluun Washingtoniin. Siellä ollessaan hänelle tehtiin useita testejä jotka määrittivät että hänen älykkyytensä oli 109 ja mielenkiinto kaikkea muuta paitsi musiikkia kohtaan keskinkertainen.
Hetken aikaa asiat näyttivät valoisemmilta. Hänen tätinsä oli suostunut ottamaan hänet hoitoonsa ja mahdollisuus ehdonalaiseen näytti hyvältä. Pari päivää ennen ehdonalaiskuulustelua Charlie piti partakoneenterää toisen pojan kurkulla pahoinpidellessään tätä. Hänet siirrettiin Petersburgiin, Virginiaan, jossa hänet määriteltiin vaaralliseksi ja pidettäväksi koko ajan valvonnan alla.
Syyskuussa 1952 hänet lähetettiin vieläkin turvallisempaan paikkaan, Chillicotheen, Ohioon. Siellä hänet nähtiin "rikollisesti sivistyneenä iästään ja taustastaan huolimatta". Jostain syystä Charlie muutti äkkiä tapansa alkoi opiskella yhteistyöhaluisesti ja oppi lukemaan ja ymmärtämään matematiikkaa. Tämä muutos johti hänen päästämiseen ehdonalaiseen toukokuussa 1954 19-vuotiaana.
Ensin hän asui hetken tätinsä ja setänsä luona, sitten hetken äitinsä luona. 1955 hän meni naimisiin tarjoilijan kanssa, joka synnytti hänelle pojan, Charlie Manson Jr.:in. Charlie työskenteli useissa huonosti palkatuissa töissä ja lisäsi tulojaan varastamalla autoja. Lopulta hän jäi jälleen kiinni ja tuomittiin Terminal Islandin vankilaan San Pedrossa, Kaliforniassa.
Hänen vaimonsa otti eron hänen kolmen vuoden vankilassa olon aikana. 1958 hänet laskettiin ehdonalaiseen ja nyt Manson otti uuden ammatin - sutenöörin. 1959 Manson pidätettiin kahdesta syytteestä: shekin varastamisesta postilaatikosta ja 37,50 dollarin shekin lunastamisen yrityksestä.
Tällä kertaa Manson oli onnekas, sillä nuori nainen teeskenteli olevansa hänelle raskaana ja suostutteli tuomarin säästämään hänet vankilalta. Myötätuntoinen tuomari uskoi tarinan ja vaikka antoi tuomioksi 10 vuotta, päästi Charlien heti koeajalle. Pari kuukautta myöhemmin LAPD pidätti hänet autovarkauksista ja varastettujen luottokorttien käytöstä, mutta syytteet pudotettiin todisteiden puutteen vuoksi.
Vuoden 1959 loppupuolella Manson huijasi nuorelta naiselta 700 dollaria ja kaikenlisäksi teki tämän raskaaksi ja vielä huumasi ja raiskasi tämän huonetoverin. Charlie pakeni Texasiin mutta pidätettiin ja lähetettiin kärsimään 10 vuoden tuomiotaan. "Jos kukaan voi olla täysin sopimaton elämään koeajalla," tuomari sanoi, "niin se on hän." 26-vuotiaana hänet lähetettiin U.S. Penitentiaryyn, McNeil Islandiin, Washingtoniin.
Vuoteen 1964 mennessä hän ei vankilan henkilökunnan mielestä ollut muuttunut paljoakaan: "Hänellä on edelleen tarve vetää huomiota puoleensa, on tunteellisesti epävarma ja hänellä on tapana saada fanaattisia innostuksia eri asioihin."
Mitä nuo "fanaattiset innostukset" sitten olivatkaan, niin niihin kuului ainakin the Beatles ja hänen oma kitaransa. Hän uskoi että jos saisi mahdollisuuden niin hänestä tulisi kuuluisampi kuin the Beatles. Vankilassa hän tutustui gangsteriin nimeltä Alvin Karpis, joka opetti häntä soittamaan teräskitaraa. Toukokuussa 1966 vankilan kirjaan kirjoitettiin "hän on käyttänyt suurimman osan ajastaan kirjoittamalla lauluja, yhteensä 80-90 viime vuosien aikana. Hän myös soittaa kitaraa ja rumpuja ja voisi saada työpaikan kitaran tai rumujen soittajana tai laulajana."
21. maaliskuuta 1967, Charlie vapautettiin vankilasta ja kuljetettiin San Franciscoon. Hän oli 32 vuotias ja oli viettänyt yli puolet elämästään laitoksissa. Hän vastusti vapauttamistaan: "Ei, en voi mennä tuonne ulos. Tiedän etten voi sopeutua tuohon maailmaan, en kun olen koko elämäni viettänyt lukittuna missä mieleni oli vapaa. Olin tyytyväinen vankilassa, kävelemässä pihalla auringonpaisteessa ja soittaessani kitaraa..." Protestia ei kuunneltu ja hänet vapautettiin jälleen maailmaan.
Helter Skelter
Vaikka hänen elämänsä ulkona oli surkeasti suunniteltu, Charlie onnistui kitransa kanssa sulautumaan hippipiireihin San Franciscossa. Hippikulttuuri ei koskaan innostanut Charlieta, mutta hän eli sen mukana. Hän oppi paljon huumeista ja siitä miten niiden avulla voisi vaikuttaa ihmisiin.
Charlie alkoi houkutella itselleen seuraajia, joista suurin osa oli nuoria naisia joilla oli ongelmia tunne-elämänsä kanssa ja jotka kapinoivat vanhempiaan vastaan. Hän murskasi heidän uskomukseksa ja kyseenalaisti hyvän ja pahan rajan. Suurimmalta osin Charlien seuraajat olivat heikkomielisiä ja naiiveja ja siten helppoja johdettavaksi. LSD ja amfetamiini olivat lisätyökaluja joilla Charlie muokkasi heidän persoonallisuuttaan omia tarpeitaan vastaavaksi.
Keväällä 1968, Manson lähti seuraajineen San Franciscosta vanhalla koulubussilla. Lopulta he muuttivat musiikkiopettaja Gary Hinmanin luokse. Hänen kauttaan Charlie tutustui Beach Boysien Dennis Wilsoniin. Manson alkoi tyttöjensä kanssa pyöriä Wilsonin lähellä aina mahdollisuuksien mukaan, mutta lopulta Wilson ei jaksanut heitä ja käski mennä pois.
Niihin aikoihin Charlie löysi George Spahnin ja huijasi vanhaa miestä antamaan heidän asua tämän maatilalla. Mansonin perhe selvisi ryöstelemällä ja suurin osa heidän ruoastaan otettiin siitä mitä kaupat heittivät pois joka päivä.
Charlie oli edelleen päättäväisesti myymässä musiikkia jollekin. Dennis Wilsonin ja erään toisen musiikkiteollisuudessa vaikuttavan miehen kautta hän tapasi Doris Dayn pojan, Terry Melcherin. Siihen aikaan Melcher omisti talon Cielo Drivella, joka myöhemmin vuokrattiin Roman Polanskille ja Sharon Tatelle.
Melcheriä pyydettiin kuuntelemaan Charlia ja tämä suostui. Ensimmäisen kerran Charlie soitti omia sävellyksiään tyttöjen säestäessä tamburiineilla. Toisen kerran Melcher tuli kuuntelemaan viikkoa myöhemmin, mutta musiikki ei ollut mitään mistä hän olisi kiinnostunut. Manson oli pannut kaiken toivonsa Melcheriin ja luonut siitä mielessään hyvin todellista, joten kun mitään ei tullutkaan, hän syytti vihoissaan Melcheriä epäonnistumisestaan.
Toinen tärkeä asia musiikin lisäksi Charlielle oli hänen filosofiansa, jonka pohjana oli eräänlainen armageddon. Charlie ennusti että musta mies nousisi ja alkaisi tappaa valkoisia muuttaen kaupungit rotukoston mereksi. Musta mies voittaisi sodan, mutta ei pysyi vallassa kauaa.
Vuonna 1968 Charlie ennusti rotusotaa, kun äkkiä the Beatles julkaisi White Albumin, jolla oli kappale "Helter Skelter." Lyriikat sopivat täydellisesti Charlien teoriaan: "Look out helter skelter helter skelter helter skelter/She's coming down fast/Yes she is/Yes she is." Nyt rotu-armageddonilla oli nimi. Se oli Helter Skelter.
Charlie ja hänen "perheensä" selviäsivät tämän rotu-maailmanlopun koska piileskelisivät aavikolla kaukana turmiollisista kaupungeista. Jälkeenpäin kun musta mies epäonnistuisi pitämään valtaa, Charlien perhe joka olisi kasvanut 144000:een, ottaisi vallan ja hallitsisi kaupunkeja. "Silloin se on meidän maailmamme", Charlie kertoi seuraajilleen. "Ei ole ketään muita kuin me ja mustia palvelijoita." Hän, Charlie Willis Manson, viides enkeli, Jeesus Kristus, hallitsisi silloin maailmaa. Loput neljä enkeliä olisivat the Beatles.
Miten tämä filosofia sitten johti Taten ja LaBiancan talojen verilöylyyn? Profeetta Charlie oli jo ennustanut että murhat alkaisivat kesällä 1969, mutta aika kului ja alkoi näyttää että ennustus oli väärä. "Ainoa asia mitä mustat tietävät on se mitä valkoiset ovat heille kertoneet", hän sanoi seuraajilleen juuri ennen murhia. "Minun pitää näyttää heille miten se tehdään."
LaBiancan murhien jälkeen yhtä Mansonin tytöistä, Linda Kasabiania, käskettiin ottamaan Rosemary LaBiancan lompakko ja luottokortit ja jättää ne läheisen mustien asuttaman alueen bensa-asemalle. Siten, kun joku musta olisi poiminut ja käyttänyt luottokortteja, näyttäisi siltä että mustat olisivat vastuussa LaBiancan kuolemista. Luottokortteja ei kuitenkaan koskaan käytetty eikä palautettu viranomaisille.
Oikeudenkäynti
18. marraskuuta 1969, 35-vuotias piirikunnan yleinen syyttäjä Vincent T. Bugliosi nimettiin Tate-LaBianca -murhien tutkimukseen. Bugliosilla oli uskomattoman vaikea työ edessään. Hänen piti selvittää että Mansonin perheen jäsenet olivat vastuussa murhista, sekä todistaa että Charlie Manson oli antanut murhakäskyn. Kun Manson lähetti neljä seuraajaansa Cielo Drivelle, hän ei mennyt itse mukaan. Mutta hän sitoi Rosemary ja LaBiancan, ennen kuin antoi kolmelle muulle käskyn tappaa heidät.
Syyttäjän oli selvitettävä Charlien käskyvalta seuraajiinsa ja todistaa tuomareille että tällä oli motiivi näiden seitsemän ihmisen murhaan.
Aluksi hänellä ei ollut mitään mistä lähteä liikkeelle. Oli vain Susan Atkinsin kertomus Virginia Grahamille sekä Al Springerin ja Danny DeCarlon tarinat. 3. joulukuuta Bugliosi tiesi varmuudella ketä Mansonin perheestä oli osallistunut murhiin. Manson oli lähettänyt Charles "Tex" Watsonin, Susan Atkinsin, Patricia Krenwinkelin ja Linda Kasabian Taten asunnolle. LaBiancan talolle hänen kanssaan oli lähtenyt Watson, Krenwinkel ja Leslie Van Houten. Atkins, Kasabian sekä Steve "Clem" Grogan odottivat autossa.
Atkinsin todistus oli elintärkeä syytteiden kannalta, mutta hänelle ei tarjottu vapautusta. Kuitenkin jos hän auttaisi tutkimuksia, häntä ei tuomittaisi kuolemaan mistään kolmesta tapauksesta: Hinman, Tate ja LaBianca. Riippuen siitä kuinka paljon hän auttaisi, tuomioksi tulisi ensimmäisen asteen murha, elinkautinen, tms.
Asiat alkoivat näyttää syytteiden valossa hyvältä kun Patricia Krenwinkelin sormenjälki löydettiin Sharon Taten makuuhuoneen ovenkahvasta. Tämä fyysinen todiste lisättiin maatilalta löytyneisiin .22 kaliiberin luoteihin.
Bugliosin ensimmäinen askel oli saada tuomarit vakuuttuneiksi Mansonin ja muiden osallisuudesta murhiin. Kun Susan Atkins todisti tuomioistuimessa, hän kertoi heille saman kertomuksen kuin oli kertonut Ronnie Howardille ja Virginia Grahamille. Hän ei näyttänyt minkäänlaisia katumuksen merkkejä hirveitä tekojaan kohtaan. Danny DeCarlo todisti että hän, Manson, Watson ja muut olivat käyttäneet .22 kaliiberista revolveria maatilalla tarkkuuammuntaan. Hän kertoi myös että kolmesäikeinen nailonköysi jota käytettiin Taten murhissa täsmäsi köyteen jota käytettiin maatilalla.
Tuomareilta kesti vain 20 minuuttia hyväksyä syytteet joita Bugliosi esitti: Charles Manson, Charles "Tex" Watson, Patricia Krenwinkel, Susan Atkins ja Linda Kasabian, seitsemän kertaa murha ja yhden kerran salaliitto murhan suunnitteluun; Leslie van Houten, kaksi kertaa murha ja yhden kerran salaliitto murhan suunnitteluun. Muutama päivä myöhemmin Rosemary LaBiancan lompakko löydettiin huoltoasemalta jonne Linda Kasabian sen oli jättänyt. Tämä todiste oli kritikaalinen tukemaan Susan Atkinsin tarinaa siltä varalta että hän muutaisi sitä Charlien painostuksesta.
Vihdoin myös toinen kriittinen todiste "löydettiin": harvinainen .22 kaliiberinen Hi Standard Longhorn revolveri, jonka Bernard Weissin poika oli löytänyt yli kolme ja puoli kuukautta aiemmin. Luettuaan asiasta sanomalehdestä, Bernard Weiss soitti LAPD:lle kysyäkseen oliko murha-ase hänen luovuttamansa.
Tutkittuaan asiaa eräs poliisi ilmoitti: "Emme pidä aseita säilössä niin kauaa. Heitämme ne mereen tietyn ajan kuluttua." Weiss soitti uutistoimittajalle joka vuorostaan soitti LAPD:lle. Lopulta ase "löydettiin" sieltä mihin se oli "hukattu", Van Nuysin poliisiasemalta. Testien jälkeen ei ollut epäilystäkään etteikö asetta olisi käytetty murhiin. Piti enää vain selvittää yhteys Mansonin ja aseen välillä ja sen heille tarjosi lopulta Randy Starr, joka kertoi omistaneensa revolverin ennen kuin antoi sen Mansonille.
Vaikka syytteiden kannalta ei ollut tärkeää muodostaa motiivia rikoksille, Bugliosi piti sitä tärkeänä todisteena, varsinkin kun Manson ei ollut fyysisesti paikalla Taten murhissa. Bugliosi selvitti että pääasiallinen motiivi oli Helter Skelter: Mansonin usko että hän voisi aloittaa rotusodan ja henkilökohtaisesti hyötyä siitä. Mutta oli myös toinen yhteys, Mansonin viha Terry Melcheriä kohtaan. Motiivia vahvisti entisestään se että selvisi että kaksi eri ihmistä oli ajanut Mansonin pois talon alueelta pari kuukautta ennen murhia.
Manson tunsi talon rakenteen ja tiesi ketä sielä asui. Oli hyvin mahdollista että "Helter Skelter"-rikokset tehtiin siinä kyseisessä talossa koska Charlie halusi kostaa asukkaille hänen ajamisestaan pois alueelta, sekä Melcherille hänen musiikkinsa torjumisesta.
Virallisesti oikeudenkäynti alkoi kesäkuun puolessa välissä 1970. Tuomari Charles Older päätti että nyt valittu valamiehistö toimisi jutussa loppuun asti. Olderille määrättiin henkivartija ja hänen taloaan vartioitiin. Kaksitoista valamiestä olivat viisi naista ja seitsemän miestä 25 - 73 ikävuoden välillä.
Avauspuheenvuorossaan Bugliosi kuvaili Mansonin luonnetta "turhautuneeksi laulaja-kitaristiksi, joka viittasi itseään Jeesus Kristukseen ja oli tappaja joka taitavasti oli piiloutunut yleisen rauhaa rakastavan hippikuvan alle, mutta oli todellisuudessa hulluna valtaan." Bugliosi esitti että vaikka Manson käski seuraajansa tekemään murhat, "todisteet sanovat että he olivat hyvin innoissaan saadessaan osallistua massamurhaan."
Manson ilmaantui ensimmäisen kerran tuomareiden eteen verinen X kaiverrettuna otsaansa. Häntä avusti vanhempi lakimies nimeltä Irving Kanarek, joka oli legendaarinen tavastaan vaatia todisteita, sekä "hippi-asianajaja" Ronald Hughes.
Mansonin puollustukselle oli tärkeintä "perheen" kontrollointi. Jos hänen seuraajansa todistaisivat häntä vastaan, hän olisi mennyttä. Manson perusti seuraajineen verkon heidän ja vankilassa olevien perheen jäsenten välille. Eräs esimerkki kuinka tiukka verkko oli, on kun silminnäkijänä todistavaa Barbara Hoytia uhattiin hänen perheen tappamisella jos tämä todistaisi. Eräs Mansonin tytöistä seurasi Hoytia Honoluluun ja anoi tälle tappavan annoksen LSD:tä. Hoyt pääsi kuitenkin ajoissa sairaalaan ja selvisi.
Manson onnistui myös oikessalissa vaikuttamaan tyttöihinsä. Susan Atkins oli jo aiemmin kertonut tarinansa, mutta yritti nyt kaikin keinoin keksiä verukkeita pelastaakseen rakkaan Charliensa. Kun todisteita alettiin esittää, asiat näyttivät pahalta Charlielle ja hänen perheelleen.
Draama nousi huippuunsa kun Manson alkoi väitellä tuomari Olderin kanssa ja syöksähti tätä kohden huutaen "jonkun pitäisi katkaista pääsi!" Atkins, Krenwinkel ja Van Houten nousivat ylös ja alkoivat messuta latinaksi. Poistettuaan häiriköt salista Older käski valamiehistöä olemaan huomioimatta äskeistä, mutta turhaan sillä nämä olivat vihdoinkin nähneet todellisen Charlie Mansonin.
22 viikon jälkeen syyttäjä lopetti. Oli puollustuksen aika tehdä osansa. Older pyysi Mansonia ja tyttöjä puollustaneita asianajajia kutsumaan ensimmäisen todistajansa. Puollustus vastasi: "Kiitoksia Teidän ylhäisyytenne. Puollustus lopettaa."
Oikeussali oli hijentynyt. Sitten kolme tyttöä huusivat että he halusivat todistaa. Tytöt olivat päättäneet todistaa että he olivat suunnitelleet ja toteuttaneet murhat ja että Charliella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Tyttöjen asianajaja Ronald Hughes vastusti Mansonin läpinäkyvää juonta. Pari päivää myöhemmin Ronald Hughes oli kadonnut. Kun oikeudenkäynti oli ohi, hänen ruumiinsa löydettiin sullottuna kahden kiven väliin Venturan piirikunnassa. Eräs Mansonin seuraajista tunnusti myöhemmin perheen tappaneen tämän.
Maxwell Keith määrättiin puollustuksen uudeksi asianajajaksi. Suurimmalta osin puollustuksen lakimiehien esitys oli surkea. Manson, ilmeisesti myös turhautuneena Kanarekin turhiin puheenvuoroihin, huusi hänelle: "Etkö voi istua alas? Teet asiat vain huonommiksi."
15. tammikuuta 1971, seitsemän kuukautta oikeudenkäynnin alkamisesta, valamiehistö alkoi miettiä ja yhdeksän päivää myöhemmin se oli päättänyt tuomiosta. Turvatoimet olivat erittäin tiukat Hall of Justice:n ympärillä, kun Mansonin seuraaja oli varastanut laatikollisen käsikranaatteja laivaston tukikohdasta ja oli julistanut suunnittelevansa "Tuomion päivää".
Valamiehistö totesi Charles Manson, Patricia Krenwinkel, Susan Atkins sekä Leslie Van Houten syylliseksi murhaan ja murhan suunnitteluun. Charles "Tex" Watson sai saman tuomion myöhemmin sinä vuonna.
29. maaliskuuta 1971, tuomaristo oli päättänyt jutun tuomioiden osalta. Manson ja kolme naista olivat ajaneet päänsä tuomion kuulemista varten. "Me, korkean oikeuden tuomarit, todettuamme Charles Mansonin syylliseksi ensimmäisen asteen murhaan... muutamme tuomion kuolemanrangaistukseksi."
Patricia Krenwinkel vastasi: "Olette juuri tuominneet itsenne."
"Parempi lukita ovenne ja vahtia lapsianne," Susan Atkins sanoi.
Kaikki neljä syytettyä saivat kuolemanrangaistuksen.
19. huhtikuuta 1971 korkean oikeuden tuomari Charles H. Older julkisti tuomion: "Minun tarkkaan harkittu päätökseni on että kuolemantuomio ei ole vain sopiva, vaan myös välttämätön näissä olosuhteissa. Olen samaa mieltä syyttäjän kanssa että jos tämä ei ole sopiva paikka kuolemantuomiolle, niin mikä sitten?"
Tuomari kätteli jokaista valamiehistön jäsentä. "Jos minulla olisi valta myöntää Medal of Honor -kunniamerkki, uskokaa että antaisin sen teille jokaiselle."
Myöhemmin Robert Beausoleil, Charles Manson, Charles Watson, Bruce Davis ja Steve Grogan tuomittiin Gary Hinmanin ja Donald (Shorty) Shean murhista.
Bugliosi kirjoitti, "se oli Amerikan historian pisin oikeudenkäynti kestäen yhdeksän ja puoli kuukautta; kaikkein kallein maksaen noin miljoona dollaria; ja kaikkein eniten julkisuutta kerännyt; valamiehistö oli tehnyt töitä 225 päivää, kauemmin kuin kertaakaan aikaisemmin. Oikeudenkäynnin kirjanpito venyi 209 osaan, 31 716 sivua, suunnilleen 8 miljoonaa sanaa."
Vuonna 1972 Kalifornian korkein oikeus poisti kuolemanrangaistuksen osavaltiosta ja kaikki syytetyt kärsivät elinikäistä vankeutta.
Jälkeenpäin
Heti oikeudenkäynnin jälkeen julkaistiin monia artikkeleita jotka olivat suosiollisia Mansonille ja hänen seuraajilleen. Hetken näytti että hänestä tulisi jonkinlainen kulttisankari. Se ei koskaan kuitenkin käynyt toteen ja nykypäivänä "perheestä" on hyvin vähän jäljellä. Silti Manson saa edelleen paljon postia, suuren osan nuorisolta jotka haluavat liittyä hänen perheeseensä.
Mansonista on tehty useita näytelmiä, elokuvia, dokumentteja ja jopa ooppera. Guns N'Roses on soittanut Charlien tekemää musiikkia.
Bugliosi uskoo että hänen kuuluisuutensa kestää koska se on oudoimpia ja uskomattomampia murhia historiassa. Hänen mielestään Mansonista on tullut metafora pahuudelle nostaen hänet melkein mytologisiin mittasuhteisiin. Ihmiset pelkäävät tätä miestä kuin he pelkäävät syöpää ja maanjäristystä.