Jack the Ripper
Monivuotinen trilleri
Jack the Ripper (Viiltäjä Jack)! Vain harva nimi on yhtä tunnettu ympäri koko maailman. Vieläkin harvemmat muistavat sellaisia aikoja: äänekkäitä oikeussaleja, tyylikkäitä hattuja ja kaasulamppuja, kieppuvaa sumua, uutispojan kimeää ääntä -"Whitechapel! Taas hirvittävä murha! Silpominen!"- sekä hiljaista ja väkivaltaista kuolemaa, viittaan kietoutuneen ja suurta veistä kantavan hahmon tunnusmerkkiä.
Nykyään Viiltäjä Jack ei pääsisi edes uutisotsikoihin; murhasi viisi pahaista prostitoitua valtavalla rikollisia kuhisevalla slummialueella: vain yksi väkivaltainen mielipuoli toteuttamassa hurjia fantasioitaan yhdyskunnan pohjasakkaan. Ei mitään verrattuna lukuisiin kauniisiin opiskelijoihin joista tuli Ted Bundyn uhreja, tai John Wayne Gacyn silpomiin ja kiduttamiin lapsiin. Nykyään elämme yhdyskunnassa, jota kansoittavat hirvittävät rikokset lukuisine uhreineen.
Eli miksi nyt, yli sata vuotta myöhemmin, on yhä kirjoitettu enemmän kirjoja Jackista, kuin kaikista Amerikan presidenteistä yhteensä? Miksi tästä viktoriaanisen ajan rikollisesta on tehty tarinoita, lauluja, oopperoita, elokuvia ja loppumattomia määriä kirjoja? Miksi tämä kauhun symboli on nykyään yhtä suosittu aihe kuin hän oli viktoriaanisessa Lontoossa?
Kuten yksi parhaista aiheesta kirjoittaineista Philip Sugden on sanonut: Viiltäjä Jack edustaa klassista "salapoliisikertomusta". Juttu ei ole vain ratkaisematon mysteeri, jota alan ammattilaiset ovat yrittäneet ratkaista yli sata vuotta, vaan siinä on myös yliluonnollinen ominaisuus. Hän ilmestyy sumun seasta, tappaa raa'asti ja katoaa jälleen ilman jälkiä. Sitten ilman mitään näkyvää syytä hän tyydyttää verenhimonsa kasvavalla julmuudella huipentuen viimeisen uhrin turmioon ja sitten katoaa kuvasta lopullisesti. Täydellinen asetelma monivuotiselle trillerille!
Ensimmäinen nainen
Vähän ennen neljää aamuyöllä elokuun 31. päivä vuonna 1888 oli pimeää ja autiota kun Charles Cross käveli pitkin Whitechapel Buckin kujaa. Oli kylmää ja kosteaa, ei mitenkään erikoista Lontoossa edes kesällä, varsinkin ennen aamunkoittoa. Silloin hän näki tallipihan sisäänkäynnin edessä jotain joka näytti maassa makaavalta suojakankaalta.
Kun hän lähestyi sitä, hän ymmärsi sen olevan nainen, joka makasi selällään ja tämän hame oli nostettu vyötärön korkeudelle. Hän näki toisen miehen lähestyvän ja kutsui tätä katsomaan naista, jonka uskoi olevan joko humalassa tai hyökkäyksen uhri. Tarkastellessaan naista pimeällä kujalla, kumpikaan heistä ei huomannut hirveitä viiltoja jotka olivat melkein katkaisseet tämän kaulan. He asettelivat hameen siistimpään asentoon ja lähtivät etsimään poliisia.
Muutamaa minuuttia myöhemmin poliisikonstaapeli John Neil näki ruumiin kävellessään tarkastuskierroksellaan. Lyhtynsä valossa hän näki korvasta korvaan viilletystä kaulasta virtaavan veren. Naisen silmät olivat suurina auki ja tuijottivat eteensä. Vaikka uhrin kädet ja ranteet olivat kylmät, Neil tunsi käsivarsien olevan yhä lämpimiä. Hän soitti toiselle poliisille joka kutsui lääkärin ja ambulanssin.
Neil herätti joitain lähistön asukkaita kysyäkseen oliko joku kuullut jotain, mutta turhaan. Pian Dr. Rees Llewellyn saapui paikalle ja tutki ruumiin. Viilto kurkussa oli ollut tappava. Koska jotkut ruumiinosat olivat yhä lämpimiä, hän arveli naisen olleen kuolleena korkeintaan puoli tuntia, ehkä vain minuutteja myöhemmin kun Neil oli päättänyt aikaisemman kierroksensa sillä alueella.
Naisen kaula oli viilletty kahtia vahingoittaen myös henkitorvea. Hänet oli tapettu löytöpaikalla, vaikka maassa ei ollutkaan paljoa verta. Suurin osa oli imeytynyt tämän vaatteisiin. Kun ruumista riisuttiin ruumishuoneella, komisario Spratling huomasi että tämän eturuumista oli myös viillelty. Hän kutsui Dr. Llewellynin takaisin lisätutkimuksia varten.
Takaruumiissa oli tosiaankin pitkiä ja syviä sahalaitaisen veitsen viiltoja sekä useita muita alaspäin suuntautuvia samalla välineellä tehtyjä viiltoja. Tämä arveli että vasenkätinen henkilö olisi voinut tehdä viillot hyvin nopeasti pitkäteräisellä veitsellä. Myöhemmin hän ei enää ollutkaan niin varma murhaajan vasenkätisyydestä.
Monia teorioita viiltojen tekotavasta on kieränyt, mutta kirjassaan The Complete History of Jack the Ripper Philip Sugden kirjoittaa yhden parhaista:
"Jos uhrin kurkku olisi viilletty tämän vielä eläessä, olisi haavasta ruiskunnut voimakas verisuihku ja todennäköisesti kastellut tämän vaatteiden etuosan. Mutta todellisuudessa hänen vaatteissaan ei ollut niillä kohdin ollenkaan verta. Osa verestä muodostikin pienen lammikon hänen niskansa alle ja osa imeytyi hänen pukunsa takaosaan. Tuo todistaa, että uhrin haavat olisikin aiheutettu vasta hänen maatessaan jo maassa selällään ja ehkä tämä oli silloin jo kuollut."
"Voimme turvallisin mielin haudata ajatuksen siitä, että murhaaja olisi viiltänyt kurkun takaapäin... jos hän oli polvillaan uhrin pään vieressä, kasvot jalkoihin päin, olisi hän pitänyt päästä kiinni vasemmalla kädellään ja viiltänyt kurkun (vasemmalta oikealle) oikeassa kädessään pitämällä veitsellä. Tämä tekniikka olisi suunnannut kaulavaltimosta lähtevän verisuihkun poispäin hänestä ja on varmasti yhdenmukainen kasvojen mustelmien kanssa."
Tunnistus ei olisi helppo. Uhrilla oli mukanaan vain kampa, rikkinäinen peili ja nenäliina. Hänessä eikä hänen halvoissa vaatteisaan ollut mitään erikoisia tunnuspiirteitä. Hänellä oli päässään mustalla nahkahihnalla kiinnitetty olkihattu.
Nainen oli suunnilleen 160cm pitkä, hänellä oli ruskeat harmaantuneet hiukset, ruskeat silmät sekä monta puuttuvaa etuhammasta.
Mutta myöhemmin kun uutiset murhasta levisivät ympäri Whitechapelia, poliisi sai kuulla naisen olevan "Polly", joka asui Thrawl-kadulla pienessä vuokra-asunnossa. Lopulta eräs nainen tunnisti uhrin 42-vuotiaaksi Mary Ann Nicholsiksi. Seuraavana päivänä tämän isä ja aviomies kävivät tunnistamassa ruumiin.
"Polly" oli lukkosepän tytär ja oli naimisissa William Nicholsin kanssa. Heillä oli viisi lasta. Pollyn juominen oli aiheuttanut liiton kaatumisen ja hän oli yrittänyt ansaita leipäänsä työskentelemällä prostituoituna. Silloin tällöin hän oli yrittänyt saada elämäänsä järjestykseen ilman onnistumista. Hän oli onneton ja puutteenalainen nainen, mutta sellainen josta monet pitivät ja jota kohtaan monet tunsivat sääliä.
Tutkimuksia johti poliisiveteraani Frederick Geroge Abberline, joka oli työskennellyt poliisina jo 25 vuotta ja suurimman osan ajasta juuri Whitechapelin alueella.
Polly Nicholsin murhaaja ei jättänyt jälkeensä mitään todisteita, niin silminnäkijöiden, aseen tai minkään muunkaan muodossa. Kukaan lähistön asukkaista ei ollut kuullut mitään, eivätkä alueella työskentelevät työmiehetkään olleet huomanneet mitään outoa. Vaikka Polly oli löydetty hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen, ei ajoneuvoa eikä yhtään henkilöä oltu nähty poistuvan rikospaikalta. Yhdessä vaiheessa epäilyt kohdistuivat lähistöllä työskenteviin kolmeen hevosien teurastajiin, mutta pian todistettiin että nämä olivat olleet töissä tapahtumahetkellä.
Jo Polly Nicholsin kuolemanhetkellä olivat Lontoon Whitechapelin asukkaat kuulleet monista naisiin kohdistuneista hyökkäyksistä juuri sillä alueella. Se, oliko yksi vai useampi näistä hyökkäyksistä myöhemmin Viiltäjä Jack -nimellä tunnetun miehen työtä, on laajasti kiisteltyä. Kuitenkin useiden Whitechapelin ihmisten mielissä kaikki nämä rikokset olivat kiistämättömästi yhteydessä toisiinsa.
Maanantaina 6. päivä elokuuta vuonna 1888, samana kuukautena kuin Polly Nicholsin murha, löydettiin 39-vuotias prostituoitu Martha Tabram murhattuna George Yardilta. Kuolinaika arvoioitiin olleen noin puoli kolmeen aikaan yöllä. Tohtori Timothy Killeenin tekemän ruumiinavausraportin mukaan häntä oli isketty tikarilla tai veitsellä 39 kertaa vartaloon ja kaulaan. Ei ole mainintaa että kurkku olisi ollut viilletty. Yhtä suurella veitsellä tai tikarilla tehtyä viiltoa lukuunottamatta haavat oli aiheutettu pienellä kynäveitsellä.
Muutamaa kuukautta aikaisemmin huhtikuun 2. päivänä 1888 seitsemältä illalla 45-vuotias prostituoitu Emma Smith joutui hyökkäyksen alaiseksi 100 metrin päässä paikasta josta Martha Tabram löydettiin. Smithin pää ja kasvot olivat pahoin vahingoittuneet ja hänen vaginaansa oli työnnetty tylppä esine, mutta hän selvisi hengissä. Hän kertoi majapaikassa asuvalle naiselle, että miesjoukko oli ryöstänyt ja pahoinpidellyt hänet.
Vaikka nämä väkivallanteot yhdistyivät monien paikallisten mielissä, olivat rikokset itsessään hyvin erilaisia. Tabramin oli mitä ilmeisemmin murhannut yksi henkilö, kun taas Smithin kimppuun oli käynyt monta miestä. Ryöstö oli selvä motivaatio Smithin tapauksessa, mutta ei Tabramin. Ei ollut todennäköistä että sama mies olisi tehnyt molemmat rikokset ja vain Tabramin murha vaikutti myöhmmin Jack the Ripperin nimellä tunnetun miehen teolle.
Dark Annie
Whitechapelin asukkaat uskoivat vahvasti että Martha Tabramin, Emma Smithin sekä Polly Nicholsin murhat olivat yhteydessä toisiinsa ja se aiheutti paljon painetta poliisille rikollis(t)en tuomiseksi oikeuden eteen. Kolme eri teoriaa esitettiin: (1) rikollisjengi olisi vastuussa, kuten miehet jotka ryöstivät ja pahoinpitelivät Emma Smithin. (2) jengi joka kiristi rahaa prostituoiduilta tappoi kolme naista koska nämä eivät pystyneet maksamaan. (3) vaarallinen sekopää oli vapaalla. Ajatellen kuinka köyhiä kaikki uhrit olivat, kaksi ensimmäistä teoriaa eivät saaneet kannatusta, joten viimeinen teoria yleistyi. 
Annie Chapman, ystävilleen tuttavallisemmin "Dark Annie," oli säälittävä nainen. Hän oli koditon ja asui yleisissä majapaikoissa aina kun sai siihen rahaa, muuten laahusti kaduilla etsien asiakkaita ansaitakseen vähän rahaa juomaan, suojaan sekä ruokaan.
Hän oli kuollessaan 47-vuotias koditon prostituoitu. Vähän ennen kahta lauantaiyönä, syyskuun 8, hieman humalainen Annie lähti majatalostaan ansaitakseen rahaa makuupaikkaan. Myöhemmin sinä aamuna hänet löydettiin muutaman sadan metrin päästä, 29 Hanbury Streetin takapihalta, Spitalfieldsistä.
John Davis, joka asui vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa 29 Hanburyssä, löysi Annien ruumiin vähän kuuden jälkeen aamulla. Hän lähti samantien hakemaan apua ja siihen mennessä kun kostaapeli saapui paikalle, oli koko talo jo herännyt. Vaikka aurinko oli noussut jo 5:23 sinä aamuna ja liikennettä oli paljon aikaisina tunteina, ei kukaan ollut kuullut mitään epäilyttävää. Ihmeellistä oli myös se riski jonka murhaaja otti tässä aamunvalossa tehdyssä rikoksessa.
Paikalle kutsuttu poliisin lääkäri Dr. Phillips arvioi että Annie Chapman oli ollut kuolleena vain muutaman tunnin. Se että kukaan 29 Hanburyn asukkaista ei ollut kuullut mitään selittyi sillä, että uhri oli kuristettu tajuttomaksi ja heti sen jälkeen hänen kurkkunsa oli viilletty. Sen jälkeen eturuumis oli avattu taitavalla viillolla paljastaen sisäelimet ja virtsarakko oli poistettu kokonaan. Viillot oli tehty erittäin taitavasti ja oli selvästi ammattilaisen käsialaa, kuten Dr. Phillips sanoi, hänellä menisi samaan työhön 23 vuoden kokemuksen jälkeen lähemmäksi tuntia, eikä hän mitenkään onnistuisi hommasta vain parilla viillolla. Ja murhaaja oli selvästi käyttänyt aikaa alle kymmenen minuuttia.
Kuolinsyyntutkija Wynne E. Baxter oli lausunnossaan samaa mieltä: ruumis oli leikelty, mutta sen oli tehnyt joku jolla oli huomattava tieto ja taito anatomiasta. Yhtään turhaa viiltoa ei oltu tehty (kuten Tabramin murhassa). Sen oli tehnyt joku joka todella tiesi mitä halusi ja mistä sen löytäisi vahingoittamatta ainuttakaan elintä. Esimerkiksi yksikään eläinten teurastaja ei pystyisi suorittamaan sellaisia operaatioita.
Tiivit keskustelut Annie Chapmanin tuttavien kanssa eivät tuoneet esille ainuttakaan motiivia tai epäiltyä. Mutta tutkimukset eivät olleet täysin tuloksettomia ja kolme todistajaa löydettiin, joista yksi lähes varmasti oli nähnyt murhaajan. Ensimmäinen todistaja, John Richardson, oli murha-aamuna kello 4:45 - 4:50 käynyt tarkistamassa 29 Hanburyn kellarin lukot, joissa hänen äitinsä piti työkalujaan, eikä silloin takapihalla ollut ollut ruumista. Toinen todistaja, Albert Cadosch, asui tapahtumapaikan naapurissa ja kertoi kuulleensa ääniä 29 Hanburyn takapihalta vähän kello 5:20 jälkeen. Ainoa sana jonka hän oli todella kuullut oli 'Ei' ja noin kello 5:30 oli kuullut jonkun kaatuvan aitaa vasten.
Kaikkein tärkein todistaja oli Mrs. Elizabeth Long, joka tullessaan Spitalfieldsin torille ohitti Hanbury Streetin kuullessaan kellon lyövän 5:30. Hän näki miehen ja naisen keskustelemassa lähellä taloa numero 29. Ruumishuoneella hän tunnisti kadulle päin seisseen naisen Annie Chapmaniksi, mutta valitettavasti mies joka mitä varmemmin oli murhaaja, oli seissyt selkä häneen päin. Mrs. Long teki parhaansa kuvatakseen miestä todistuksessaan kuolinsyyntutkija Wynne E. Baxterille:
BAXTER: "Näitkö miehen kasvot?"
MRS. LONG: "En, enkä pysty tunnistamaan häntä uudestaan. Hän oli tummaihoinen ja hänellä oli ruskea hirvimetsästäjänhattu. Mielestäni hänellä oli myös tumma viitta, mutta en ole varma."
BAXTER: "Oliko hän mies vai poika?"
MRS. LONG: "Hän oli todellakin mies, yli neljäkymppinen luulisin. Hän oli hieman pidempi kuin uhrinsa ja mielestäni hän näytti hieman ulkomaalaiselta."
BAXTER: "Oliko hän työläinen vai mikä?"
MRS. LONG: "Voisin kuvata hänen olemustaan rähjäiseksi herrasmieheksi."
Kuunneltuaan todistajia poliisilla oli ongelma, Dr. Phillips, johon he luottivat kuin kallioon, arvioi Annie Chapmanin kuolinajaksi viimeistään 4:30, mutta todistajien lausunnon mukaan aika olisi lähempänä 5:30. Joten poliisit eivät huomioineet todistajia, eivät edes kaikkein tärkeintä Mrs. Longin kertomusta.
Sanomalehdet levittivät pelkoa ja vihaa East Endin asukkaiden keskuudessa ruokkien jokaista huhua ja tarinaa. Neljä raakaa murhaa jättivät muutoin ruuhkaiset Whitechapelin kadut hiljaiseksi ja öisin käytännössä autioiksi. Odotetusti ihmiset olivat vihoissaan poliisille heidän tuloksettomasta toiminnastaan. Hallitus sai vielä viileämmän suosion sen politiikasta olla tarjoamatta palkkiota rikollisten kiinnisaamisesta. Tämä politiikka oli perustettu siitä aiemmin saaduille huonoille kokemuksille. Noin viikossa Whitechapelin yöelämä oli palannut normaaliin uomaan. Liian monien ihmisten elanto oli riippuvaista prostituutiosta ja muista iltaviihdykkeiden muodoista.
Jonkin ajan kuluttua hulluus ja lääkärilliset taidot tulivat avainasemaan tutkimuksissa. Myös Mrs. Longin todistuksessaan kertoma seikka miehen kenties ulkomaalaistaustasta otettiin huomioon. Keskittyminen lääketieteelliseen tietoon johti poliisit pois Whitechapelistä Lontoon keski- ja yläluokan luo, etsimään väkivaltaisesti käyttäytyviä kirurgeja ja lääkäreitä.
Kaksoismurha
Louis Diemschutz myi vapaa-ajallaan koruja toreilla ja oli palaamassa Berner Streetiä Dutfield's Yardissa yhden aikaan sunnuntaiyönä 30. syyskuuta 1888. Hän oli venäjän-juutalainen ja kuului juutalaisten clubiin. Pysähtyessään clubitalon pihalle, hän näki jotain maassa lähellä talon seinää. Sytyttäessään tulitikun hän näki että se oli nainen. Diemschutz ryntäsi taloon ja haki nuoremman jäsenen auttamaan. Kun he näkivät että nainen makasi verilammikossa veren valuessa hänen ruumiistaan, he ryntäsivät hakemaan poliisia.
Paria minuuttia myöhemmin poliisikonstaapeli Henry Lamb oli apulaisensa kanssa paikalla. Lamb tunsi lämpöä naisen kasvoilla, mutta ei löytänyt pulssia. He eivät myöskään nähneet mitään kamppailun merkkejä, eikä naisen vaatteita oltu revitty, aivan kuten aikaisempienkin uhrien hameet oli nostettu siististi polvien yläpuolelle.
Dr. Frederick Blackwell saapui paikalle 1:16. Hän kuvaili näkemänsä:
Uhri makasi vasemmalla kyljellään viistosti tiehen nähden, kasvot kohti seinää. Kaula ja rintakehä olivat lämpimät, kuten myös jalat ja kasvot. Kädet olivat kylmät. Oikea käsi oli rinnan päällä veren peitossa. Vasen käsi makasi maassa ja piteli nenäliinaa.
Kasvojen ilme oli tyyni ja suu oli hieman auki. Kaulassa oli pitkä viilto, joka oli tehty vasemmalta puolelta, 2 1/2 tuumaa leuan alapuolelta täysin suoralla vedolla halkaisten henkitorven täysin kahtia. Kuolinaika oli välillä 12:36 - 12:56.
Poliisit jatkoivat murhapaikan tutkimista, mutta eivät löytäneet ainuttakaan johtolankaa saati asetta. He saivat kuitenkin selville että juutalaisten clubin puheenjohtaja oli kävellyt pihan läpi kello 12:40, 20 minuuttia ennen ruumiin löytymistä, mutta ei ollut nähnyt tai kuullut mitään. Myöskään Diemschutz ei ollut nähnyt ketään saapuessaan pihalle 1:00.
Samaan aikaan kun poliisit tutkivat murhapaikkaa, vain muutaman sadan metrin päässä, Mitre Squarella tapahtui jälleen. Se oli poliisikonstaapeli Edward Watkinsin valvonta-aluetta ja kävellessään alueen läpi 1:30, oli kaikki hiljaista ja rauhallista. Tehdessään uutta kierrosta alueen läpi 1:44, kaikki oli edelleen hiljaista ja rauhallista. Mutta valaistessaan erästä aukion kulmaa lyhdyllään, hän teki karmean löydön.
Myöhemmin hän kuvaili näkemäänsä kuolinsyyntutkijalle: "Näin naisen ruumiin makaamassa selällään jalat aukiota kohden, vaatteet nostettuna lantion korkeudelle. Hänen kurkkunsa oli viilletty ja hän makasi verilammikossa."
2:18 Dr. Frederick Gordon Brown ehti rikospaikalle ja teki tutkimuksensa. Naisen eturuumis oli avattu ja nänellä oli hirveitä viiltoja kasvoissaan. Ruumis oli erittäin lämmin, eikä kuoleman jälkeistä jäykistymistä ollut vielä tapahtunut. Hänet oli mitä ilmeisemmin tapettu puolen tunnin sisällä, Brown arvioi.
Kaikenkaikkiaan Mitre Squaren tapahtuma oli hämmästyttävä. Kostaapeli Watkinsin lisäksi, myös toinen poliisi jonka partiointireitti kulki Mitre Squaren läpi oli kävellyt alueella 1:42, eikä ollut kuullut tai nähnyt mitään, eikä yksikään alueen asukkaistakaan kertonut kuulleensa ääntäkään. Eli murhaaja etsi uhrisa, tappoi tämän, leikkeli tämän hiljaa ja vielä pakeni paikalta, kaikki 15 minuutin sisällä. Mutta yö ei ollut vielä ohi. 2:55 kostaapeli Alfred Long löysi verisen esiliinan erään Gouston Streetin talon edestä Whitechapelissa. Aivan esiliinan yläpuolella talon porttiholvin mustiin tiiliin oli valkealla liidulla kirjoitettu:
The Juwes are
The men That
Will not
be Blamed
For nothing
Verinen esiliina kuului naiselle joka oli murhattu Mitre Squarella ja poliisit uskoivat kirjoituksen kuuluvan murhaajalle. Se, kuinka tämä murhaaja pystyi suorittamaan kaksi sellaista murhaa niin lyhyen ajan sisällä ilman että kukaan kuuli tai näki yhtään mitään vaikka alue oli ensimmäisen murhan jäljiltä hälytystilassa, sekä kirjoittamaan vielä viestin porttiholviin, on enemmän kuin vain hämmästyttävää.
Elizabeth Stride
Dutfield's Yardin murhan uhri saatiin vähän ajan hiustenhalkomisen jälkeen tunnistettua Elizabeth Strideksi, joka oli syntynyt Ruotsissa 1843. Dr. Phillips kertoi tämän kuolleen kaulan viiltoon. Tällä kertaa ei ollut todisteita kuristamisesta, tosin tappaja oli saattanut käyttää Lizin kaulaliinaa vetääkseen häntä taaksepäin samalla kun viilsi kurkun.
Tällä kertaa ilmaantui todistajia jotka kertoivat nähneensä Lizin ennen tämän kuolemaa. Yksi heistä oli konstaapeli William Smith joka oli kävellyt partioreittiiään Berner Streetillä ja nähnyt Lizin puhuvan miehelle 12:30, juuri ennen kuolemaansa. Smith kertoi miehen olleen noin 30-vuotias, tummahiuksinen ja viiksekäs. Hänen olemuksensa oli muutenkin tumma. Mies oli pukeutunut tummaan hirvimetsästäjänhattuun ja valkeakauluksiseen mustaan viittaan sekä valkeaan kravattiin. Hänellä oli ollut suuri paketti kädessään.
Smithin ja parin muun todistajan lausunnot viittasivat luultavasti samaan mieheen, mutta se ei auttanut poliiseja murhaajan löytämisessä.
Catharine Eddowes
Mitre Squarella murhattu nainen oli helpompi tunnistaa. Catharine Eddowes, lempinimeltään Kate, oli erittäin ystävällinen ja iloinen nainen joka tunnettiin hänen hyväntuulisuudestaan ja laulelustaan. Ystävien mukaan Kate ei ollut prostituoitu, mutta oli aihetta epäillä että varsinkin erehtyessään juomaan hän saattoi joskus myydä itseään.
Kuten Polly Nicholsin ja Annie Chapmaninkin tapauksissa, Katen kurkku oli syvältä viilletty vasemmalta oikealle aiheuttaen kuoleman. Dr. Brownin mukaan eturuumis oli avattu rinnoista jalkoväliin ja sisäelimet oli irroitettu laajalta alueelta. Vatsakalvo oli leikattu auki ja vasen munuainen varovasti irrotettu ja poistettu. Työ oli ollut erittäin ammattimaista, sillä mitään muita elimiä ei oltu vahingoitettu munuaisen poiston aikana.
Kasvot olivat pahoin viilletty. Syvä viilto kulki nenän yli paljastaen nenäluun ja jatkuen lähelle leuan oikeaa kulmaa. Nenän pää oli melkein irti muusta nenästä. Monia muitakin viiltoja meni kasvojen poikki ja lisäksi oikea korvannipukka oli viilletty niin että se oli tipahtanut irti kun uhria siirrettiin ruumishuonelle.
Joseph Lawende ilmaantui todistajaksi kertoen nähneensä parin keskustelevan lähellä Mitre Squarea lähtiessään clubiltaan. Lawende kuvaili miehen olleen pukeutunut tummaan takkiin ja hirvimetsästäjänhattuun. Mies oli nuori, keskipituinen ja hänellä oli pienet viikset. Naista Lawende ei nähnyt, mutta tunnisti Katen vaatteet ruumishuoneella. Yhdeksän minuuttia myöhemmin Kate Eddowes oli murhattu.
Entä sitten liitukirjoitus Goulston Streetillä mistä Katen verinen esiliina löydettiin? Ensimmäinen esitetty teoria oli että viestillä ei olisi mitään tekemistä murhaajan kanssa ja että esiliina vain sattui tippumaan teksin lähelle. Toisen teorian esitti Walter Dew, Whitechapelin poliisi 1888, että viesti olisi epäjärjestyneiden juutalaisten "uhkaus" jossa hyväksikäytettiin Dutfield's Yardin ja Mitre Squaren verisiä tapahtumia. Teoria tosin kaatuu siinä että Rabbi Hermann Adler ei ollut koskaan kuullut kieltä jossa juutalaisista käytettäisiin nimeä "Juwes" eikä "Jews". Kolmas vaihtoehto oli että viesti oli murhaajan yritys saada epäilyt kohdistumaan juutalaisiin ja sitä suosittiinkin niin poliisin kuin myös juutalaisten keskuudessa. Kuka kirjoittaja olikin, ei teksti auttanut tekijän löytämisessä.
Viiltäjän kirjeet: Aitoja vai ei?
Satoja kirjeitä lähetettiin poliisille, sanomalehdille, sekä yksityisille tutkimuksissa mukana olleille henkilöille, muka murhaajalta. Vain kolme näistä kirjeistä on säilynyt Ripperin tutkijoiden keskuudessa. Varsinkin kaksi kirjettä, jotka oli kirjoittanut sama henkilö ja jotka nostivat pinnalle nimen "Jack the Ripper." Seuraava punaisella musteella kirjoitettu kirje antoi kuuluisalle murhaajalle hänen nimensä. Sen vastaanotti Central News Ltd. syyskuun 27. 1888.
"25. syyskuuta 1888
Hyvä johtaja
Kuulen koko ajan että poliisit ovat napanneet minut, mutta eivät he vielä. Olen nauranut kun he näyttävät niin kaikkitietäviltä ja puhuvat olevansa oikeilla jäljillä. Olen hyvässä vauhdissa huorien kanssa enkä aio lopettaa heidän leikkelemistään ennen kuin vanhenen. Viimeinen oli mestarityötä. En antanut naiselle aikaa huutaa. Kuinka he voivat saada minut nyt kiinni. Rakastan työtäni ja haluan aloittaa uudelleen. Kuulet minusta pian uudelleen hauskojen pelieni kera. Säästin kunnollista punaista ainetta pullossa viime keikalta kirjoittaakseni sillä, mutta se kovettui tahmeaksi kuin liima. Punainen muste ajaa saman asian toivon minä ha ha. Seuraavalla keikalla aion leikata naisen korvat irti ja lähettää ne poliisille vain huvinvuoksi. Säilytä tämä kirje kunnes teen lisää töitä ja anna se sitten julkisuuteen. Veitseni on niin mukava ja terävä että haluan päästä heti töihin jos saan tilaisuuden.
Onnea.
Sinun vilpittömästi
Jack the Ripper
Älä välitä vaikka annoin lempinimen"
Sitten samassa kirjeessä oli pystysuoraan kirjoitettu seuraava viesti:
"ei ollut tarpeeksi hyvä postittaa tätä ennen kuin sain kaiken punaisen musteen pois käsistäni, kirottua. Ei onnea vielä. He sanovat että olen tohtori. nyt ha_ha."
Vastaanottaja uskoi kirjeen pilaksi eikä lähettänyt sitä poliisille muutamaan päivään. Yö sen jälkeen kun poliisi sai kirjeen, Liz Stride ja Kate Eddowes murhattiin. Maanantaiaamuna murhien jälkeen, Central News Agency vastaanotti lokakuun 1. päivänä leimatun toisen samalla käsialalla kirjoitetun kirjeen:
"En tarkoittanut hyvää johtajaa kun viimeksi annoin vihjeen. Kuulet Saucy Jackyn teosta huomenna, kaksoismurha tällä kertaa. Numero yksi kirkui hieman, ei saanut heti lopetettua. Ei ollut aikaa ottaa korvia poliisille. Kiitos edellisen kirjeen säilyttämisestä kunnes pääsin takasin töihin.
Jack the Ripper"
Poliisi kiinnitti kirjeiden näköiskopiot poliisilaitosten ulkopuolelle jos vaikka joku tunnistaisi käsialan. Mitään muita kuin kasa pilakirjeitä ei seurannut tästä. Kolmas tärkeä kirje lähetettiin lokakuun 16. päivä George Luskille joka oli Mile Endin turvallisuuskomitean johtaja. Tällä kertaa kirjeen mukana lähetetiin osa ihmisen munuaista. Eräs toinen komitean jäsenistä väitti että se oli eläimen munuainen, joten he veivät sen Dr. Thomas Openshawille Lontoon sairaalaan tutkittavaksi. Ainoa mitä todistettavasti tiedetään Dr. Openshawin sanoneen, on että se oli aikuisen ihmisen munuainen jota oli säilytetty viinassa ennemminkin kuin formalliinissä, kuten sairaaloissa tehtiin. Munuaisen mukana tullut kirje oli eri käsialaa kuin kaksi aiempaa:
"From hell
Mr Lusk
Lähetän teille puolet munuaisesta jonka otin naiselta ja säästin teille. Toisen palan paistoin ja söin. Se oli oikein hyvää. Saatan lähettää teille verisen veitsen jolla otin sen ulos jos vain odotatte hieman kauemmin.
Ota minut kiinni
kun voit
Mishter Lusk"
Onko yksikään kirjeistä oikealta murhaajalta? Vaikka kaksi ensimmäistä Jack the Ripperin allekirjoittamaa kirjettä sisältävät tietoja joita vain murhaaja voi tietää, esittää Philip Sugden vastalauseen. Ensinnäkin hän väittää lähettävänsä poliisille uhrin korvat. Tätä ei koskaan tapahtunut. Vaikka onkin totta että Kate Eddowesin toinen korvanipukka oli leikattu, tappajalla olisi ollut riittävästi aikaa leikata korvat irti, jonka todistaa perusteellinen ruumiin viiltely.
Toiseksi, väitettä että Liz Stride olisi kiljunut hieman ei ole todistettu. Vain yksi monista todistajista kertoi kuulleensa naisen huutoa. Suurin osa ei kuullut mitään sinä yönä. Ainuttakaan todistetta ei ole että kirjeet olisivat aitoja, eikä sitäkään varmasti tiedetä kuuluiko munuainen todella Kate Eddowesille. Mutta onhan mahdollisuus että kirjeet olivatkin aitoja ja että munuainen todella kuului uhrille...
Mary Kelly
Pelko joka pyyhki East Endiä kaksoismurhan jälkeen oli paljon voimakkaampaan Chapmanin murhan jälkeiseen huolestuneisuuteen verrattuna. Ennustetusti reilun viikon ajan tapauksen jälkeen Whitechapelin kadut olivat käytännössä autioita pimeän jälkeen. Kaikki prostituoidut pysyivät poissa kauduilta niin kauan kuin pystyivät asuen majapaikoissa ja ystävien luona. Se ei ollut ainoa ala joka kärsi, sillä lontoolaiset välttivät aluetta eikä ostajia ollut toreilla.
Silti kadut olivat turvallisempia kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki olivat paljon varovaisempia ja poliiseja partoi kadulla entistä enemmän niin uniformuissa kuin tavallisissakin vaatteissa varsinkin keskiyön jälkeen. Lisäksi Mile Endin turvallisuuskomitea maksoi miehille jotka uskalsivat pillin ja paksun kepin kanssa partioida kaduilla.
Tutkimuksia laajennettiin moniin ammattialoihin. Noin 76 teurastajaa kuulusteltiin työntekijöineen. Asiat alkoivat palata normaaleihin uomiinsa Whitechapelissa. Kuukauteen ei ollut yhtään murhaa tapahtunut ja prostituidut uskaltautuivat jälleen kaduille harjoittamaan ammattiaan. Eräs näistä oli nuori hyvännäköinen irlantilaistyttö nimeltä Mary Kelly. Perjantaina, 9. marraskuuta 1888 oli Lord Mayorin Show. Tämä oli suuri juhlatapahtuma koko kaupungissa ja kuten niin monet muutkin lontoolaiset, Marykin suunnitteli menevänsä katsomaan esitystä.
John McCarthy lähetti sinä perjantaiaamuna avustajansa Thomas Bowyerin katsomaan josko Marylla olisi maksaa lisää rästissä olevasta vuokrastaan. Kun hänen koputukseen ei vastattu, Bowyer kurotti sisään rikkoontuneesta ikkunasta ja veti verhon sivuun. Hän ei ollut varma mitä näki, mutta se sai hänet juosten hakemaan McCarthya. Tämän vuorostaan kurkistaessaan ikkunasta, hän kauhistui niin että lähetti avustajansa saman tien hakemaan poliisia.
Walter Dew lähti samantien tapahtumapaikalle 13 Miller Courtiin. Dewta kehotettiin katsomatta ikkunasta, mutta hän katsoi kuitenkin. "Kun silmäni tottuivat hämärään valoon, näin jotain mitä en tule koskaan unohtamaan ennen kuolemaani."
Pian poliisikirurgi Dr. George Phillips ja komissaario Abberline olivat paikalla. He avasivat oven pieneen huoneeseen, missä ei ollut juuri lainkaan huonekauluja. Maryn ruumis, uskomattomasti viillelty, makasi sängyssä. Kuolinsyy oli henkitorven kahtia leikkaaminen. Tämän Ripperin viimeisen ja kauheimman murhan viiltely oli tehty kuoleman jälkeen.
Dr. Thomas Bond, toinen poliisikirurgi määritteli näkemänsä raportissaan:
Ruumis makasi alastomana keskellä sänkyä. Koko eturuumiin ja reisien pinta oli poistettu ja ruumiista oli sisäelimet poistettu. Rinnat oli leikattu irti, kädet viillelty ja kasvot hakattu tunnistuskyvyttömiksi sekä niskan kudokset oli leikattu aina luuhun asti. Sisäelimiä löytyi eri paikoista: kohtu ja toinen munuainen sekä toinen rinta sängyn alta, toinen rinta jalan vierestä, maksa jalkojen välistä, suolisto oikealta ja perna vasemmalta puolelta. Eturuumiista ja reisistä poistetut riekaleet olivat pöydällä.
Tämän murhan julmuus kauhistutti jopa poliisikirurgit. Uhrin kurkku oli viilletty sellaisella voimalla että viilto ylettyi selkärankaan asti. Dr. Bond jatkoi ruumiille tehtyjen kauheuksien tutkimista:
Hänen kasvonsa oli murskattu eri suuntiin, nenä, posket, kulmakarvat ja korvat oli osittain poistettu. Huulet oli leikattu monesta kohtaa leukaan asti. Eturuumiin iho ja kudokset oli poistettu kolmessa suuressa osassa. Oikea reisi oli leikattu edestä luuhun asti yhdessä osassa sisältäen lihakset sekä osan oikeaa takamusta. Vasen reisi oli kuorittu ihosta, kudoksesta ja lihaksista polveen asti.
Yrittäessään kunnostaa ruumiista, he huomasivat että tappaja oli leikannut sydämen irti ja vienyt sen mukanaan. Kaikki olivat yhtä mieltä että sama hirviö joka tappoi neljä edellistä naista, tappoi myös Mary Kellyn. Kaikki naiset murhattiin erittäin terävällä ja voimakkaalla veitsellä, noin tuuman leveällä ja kuusi tuumaa pitkällä.
Paniikki
Mary Kellyn murha aiheutti paniikin Whitechapelissa. Jälleen kerran kadut olivat öisin autioita. Poliisin toiminta oli raivokasta, jokainen johtolanka tutkittiin, jokaista todistajaan kuulusteltiin. Tulokset olivat huonoja ja ne aiheuttivat paljon kritiikkiä poliisia kohtaan. Kuningatar Victoria oli raivoissaan: "Tämä uusi hirvittävä murha", hän sanoi pääministerille, "näyttää kuinka tärkeää on ryhtyä vakaviin toimiin. Tutkijoita on koulutettava tehokkaammin, he eivät ole sitä mitä pitäisi."
Kuolinsyyntutkijat eivät pääseet yhteisymmärrykseen Mary Kellyn kuolinajasta, joka vaikeutti silminnäkijöiden todistusten ottamista vakavasti. Tärkein silminnäkijä oli George Hutchinson, jolta Mary pyysi rahaa kahden aikaan sinä perjantaiyönä. Hutchinson kertoi ettei hänellä ollu rahaa ja Mary oli jatkanut matkaa pysähtyen puhumaan toiselle miehelle. Onkin pidetty erittäin todennäköisenä että George Hutchinson näki Jack the Ripperin:
"Miehellä oli kädessään pieni paketti jonka ympäri oli kiedottu naru. Seisoin Queen's Headin majatalon lamppua kohden ja katselin häntä. He molemmat kävelivät ohitseni ja mies painoi päänsä alas vetäen hattua syvemmälle päähänsä. Kumarruin hieman ja katsoin häntä kasvoihin. Hän katsoi minua jyrkästi. He molemmat menivät Dorset Streetille ja minä seurasin heitä. Pari seisoi talon kulmassa noin 3 minuttiia ja puhuivat jotain. Sitten Kate sanoi hyvä on kulta tule mukaan, teen olosi mukavaksi. Sitten mies laittoi kätensä naisen olkapäille ja antoi tälle suukon. Kate valitteli kadottaneensa nenäliinansa ja mies ojensi tälle punaisen nenäliinan taskustaan. Sitten he menivät yhdessä taloon sisälle. Yritin katsoa josko näkisin heidät jostain mutta en nähnyt ja odotin ulkona noin kolme varttia nähdäkseni jos he tulisivat ulos. Ketään ei kuulunut ja lähdin pois.
Kuvaus: ikä noin 34 tai 35 vuotta, ihonväri hailakka, tummat silmät ja silmäripset, heikot käyrät viikset molemmista päistä sekä tummat hiukset, erittäin varman oloinen; vaatteet, pitkä tumma viitta, kaulus ja kalvosimet astrakaaninahkaa, sekä alla tumma takki lantiolle asti, tummat housut, tumma huopahattu jossa painauma keskellä, saappaat valkeilla napeilla, musta kravatti hevosenkenkäneulalla, kunnollinen olemus ja käveli hyvin määrätietoisesti. "
Myöhemmin hän vielä korjasi lausuntoaan:
"Hänen kellonsa hihnan lukko oli suuri ja siinä oli suuri punainen kivi. Hänellä ei ollut pulisonkeja ja leuka oli siististi ajettu. Uskon että hän asuu lähistöllä ja luulisin nähneeni hänet Petticoat Lanella sunnuntaiaamuna, mutta en ole varma."
Tarkastaja Abberline uskoi Hutchinsonin tarkan todistuksen, mutta ei voinut olla epäilemättä Hutchinsonin motivaatiota seurata Marya ja tämän asiakasta. Hän oli kuulemma tuntenut Maryn monta vuotta ja monesti antanut tälle rahaa. Kenties Hutchinson oli ihastunut Maryyn, tai vain tunsi jotain epäilyttävää tämän silloisessa asiakkaassa. Abberline lähetti muutaman poliisin kävelemään Hutchinsonin kanssa ympäri tapahtumapaikaa toivossa että hän huomaisi miehen uudestaan. Tarkastaja ei voinut olla ajattelematta että Hutchinson oli kehittänyt tarinan vetääkseen epäilyt pois itsestään. Silti poliisit eivät koskaan tutkineet häntä potentiaalisena epäiltynä.
Talven tullen poliisien raivokas tutkinta hidastui. Kaikkia epäiltyjä oli kuulusteltu ja kaikki oli johtanut umpikujaan. Näytti siltä että Jack the Ripper oli lopullisesti kadonnut näyttämöltä. Myöhemmin tehtiin vielä kaksi samantyylistä murhaa jotka kannattaa mainita.
Ensimmäinen oli Alice McKenzie joka löydettiin kuolleena heinäkuussa 1889. Hänkin oli kuollut henkitorven katkaisuun. Viillot olivat kuitenkin erilaisia kuin kaikissa edellisissä tapauksissa. Dr. Bond ja Dr. Phillips olivat erimieltä oliko tekotapa sama vai ei.
Helmikuussa 1891, prostituoitu Frances Coles löydettiin kurkku viillettynä. Dr. Phillips ei nähnyt yhteyttä muihin tapauksiin ja epäilyt menivätkin mieheen jonka kanssa tällä oli ollut kiistaa.
Jack the Ripperin tutkimukset lopetettiin vuonna 1892, samana vuonna kuin tarkastaja Abberline jäi eläkkeelle. Ripperin murhat olivat ohi, mutta hänen legendansa elää edelleen.