Ted Bundy
Hyökkäys
Hän ei ollut unessa, kuten hänen huonekaverinsa luulivat lähestyessään Joni Lenzin sänkyä iltapäivällä tammikuun 4. päivänä vuonna 1974. He löysivät hänet makaamassa verilammikossa ja lisää verta valui hänen päästään ja kasvoistaan. Kauhuissaan huonekaverit vetivät peiton pois hänen päältään ja näkivät vielä karmivamman näyn. Sängyn tanko oli revitty irti ja raa´asti sullottu hänen sisäänsä. Pian löydön jälkeen, Joni kuljetettiin sairaalaan koomassa ja kärsien aivovammasta joka vaikuttaisi häneen koko hänen elämänsä ajan. Kuitenkin hänellä oli onnea ollessaan elossa. Joni oli yksi niistä harvoista uhreista jotka selvisivät hengissä Yhdysvaltoja 1970-luvulla terrorisoineen Ted Bundyn hyökkäyksestä. Ennen ja jälkeen Jonin tapausta oli lukemattomia muita tapauksia, joissa uhrilla ei ollut yhtä paljon onnea, jotta olisi selvinnyt hengissä. On arvioitu että noin 36 naista joutui Ted Bundyn saaliiksi, mutta vain hän tiesi tarkan lukumäärän ja vei sen luvun mukanaan hautaansa saakka.
Aikaiset vuodet
Vietettyään raskautensa viimeiset kuukaudet aviottomien äitien talossa Burligtonissa, Vermontissa, 22-vuotias Eleanor Louise Cowell synnytti poikansa Theodore Robert Cowell marraskuun 24. päivä vuonna 1946. Tedin oikea isä, Lloyd Marshall, joka oli ilmavoimien veteraani ja myöhemmin myyntimies, ei saanut koskaan elämänsä aikana tietää pojastaan. Pian Tedin syntymän jälkeen hän muutti äitinsä kanssa takaisin Philadelphiaan, Pennsylvaniaan, josta äiti oli kotoisin, asuakseen Eleanorin vanhempien luona, joita hän myöhemmin kutsuisi isäksi ja äidiksi. Tämä järjestely auttoi Eleanoria pakenemaan kaikenlaista kritiikkiä ja syytöksiä olla avioton äiti. Theodore kasvoi ja kutsui omaa äitiään vanhemmaksi sisarekseen.
Neljä vuotiaana Ted muutti Tacomaan, Washingtoniin, oikean äitinsä kanssa asumaan sukulaisten luo. Silloin he laillisesti muuttivat nimensä. Tedistä tuli Theodore Robert Nelson ja hänen äidistään Eleanorista tuli Louise Cowell. Vuosi Washingtonin osavaltioon muuton jälkeen, Louise Cowell meni naimisiin armeijan kokin, Johnnie Culpepper Bundy kanssa, jonka nimeä Ted kantoi lopun elämäänsä. Nimi, josta myöhemmin tulisi synonyymi sanalle murha.
Louise ja Johnnie saivat vielä neljä lasta, joiden vahtimiseen Ted käytti paljon aikaansa koulun jälkeen. Ted ei koskaan ottanut uutta isäänsä vakavasti, kun tämä yritti kasvattaa häntä omana poikanaan mukaanlukien kaikki isä-poika-toiminnot. Tedillä oli omat ideansa ja piti itseään enemmän Cowellina kuin Bundyna. Ainoa mies jota hän koskaan katsoisi suoraan silmiin oli hänen isoisänsä, joka asui Pennsylvaniassa. Hän oli ainoa mies jota Ted kunnioitti ja silti joutui jättämään tämän muuttaessaan uuteen ja outoon paikkaan maan toiselle laidalle.
Nuorena Ted oli hirveän ujo ja häntä kiusattiin ja nimiteltiin usein koulussa. Huolimatta joskus huvittavistakin kokemuksista, hän onnistui pitämään arvosanansa korkealla. Ystävät lukiossa muistaisivat Tedin olleen silloin suositumpi kuin peruskoulun aikana. Vaikka hän oli todella ujo, Tediä pidettiin hyvinpukeutuvana ja harvinaisen hyväkäytöksisenä. Silti kukaan ei muista hänen seurustelleen tuona aikana. Hänen mielenkiintonsa olivat muualla, kuten hiihtämisessä ja politiikassa. Oikeastaan se oli lukiossa jolloin Tedin mielenkiinto politiikkaa kohtaan alkoi nousta.
Vuonna 1965 Ted valmistui lukiosta ja sai stipendin University of Puget Soundiin ja vuonna 1966 siirtyi Washingtonin yliopistoon, jossa hän aloitti intensiiviset tutkimuksensa kiinaksi. Hän työskenteli tiensä yliopiston läpi käymällä pienissä töissä, kuten kenkämyyjänä. Kuitenkaan hän ei koskaan viipynyt yhdellä alalla kovin kauaa. Jotkut työnantajat uskoivat hänen olevan epäluotettava. Vaikka hän oli yhteensopimaton töidensä kanssa, hän pysyi keskittyneenä ja piti korkeat arvosanansa. Mutta hänen keskittyneisyytensä muuttui keväällä 1967, kun hän aloitti suhteen, joka muuttaisi hänen elämänsä lopullisesti.
Stephanie Brooks oli kaikkea mitä Ted oli koskaan haaveillut naisesta. Hän oli kaunis ja paljon maailmaa kokenut nainen rikkaasta Californialaisesta perheestä. Ted ei voinut uskoa että sellainen nainen olisi kiinnostunut hänestä. Vaikka heillä oli paljon erilaisuuksia, molemmat rakastivat hiihtämistä ja monien hiihtoreissujensa aikana he alkoivat rakastua toisiinsa. Stephanie ja Ted viettivät paljon aikaa yhdessä tehden kaikkea mitä rakastunut pari yleensäkin, kuten romanttisia hiihtoretkiä, pitkiä kävelyjä ja intiimejä illallisia. Kuitenkaan Stephanie ei ollut niin hullaantunut Tediin, kuin tämä oli häneen. Oikeastaan, hän piti Tedistä paljon, mutta uskoi ettei tällä ollut todellisia tulevaisuudensuunitelmia tai tavoitteita. Stephanie halusi jonkun joka sopisi hänen elämäntyyliinsä, eikä hän uskonut että Ted olisi tuo joku. Ted yritti tehdä vaikutusta häneen, vaikka se tarkoitti valehtelemista, jota Stephanie inhosi yli kaiken.
Vuonna 1968, valmistuttuaan Washingtonin yliopistosta, Stephanie katkaisi suhteensa Tediin. Ted ei koskaan toipunut tästä. Mikään, koulu mukaanlukien, ei merkinnyt hänelle enää mitään ja lopulta hän erosi koulusta, totaalisesti masentuneena. Hänen ainoa tosirakkaus oli jättänyt hänet ja maailma tuntui hajoavan käsiin. Hän onnistui pitämään yhteyttä Stephanieen kirjeiden välityksellä tämän palattua Californiaan, tosin tämä ei tuntunut elättelevän toiveita heidän yhteen palaamisestaan. Mutta Tedillä oli pakkomielle häntä kohtaan, eikä hän voinut laskea tätä mielestään. Se oli pakkomielle, joka vain suurenisi hänen elämänsä ajan ja johtaisi tapahtumiin, jotka kauhistuttaisivat koko maailmaa.
Muutoksen vuodet
Asiat pahenivat vieläkin enemmän kun Bundy vuonna 1969 sai selville äitinsä oikean laidan. Hänen siskonsa olikin oikeasti hänen äitinsä ja hänen vanhempansa olivatkin hänen isovanhempiaan. Tänä elämänsä aikana Bundy alkoi suhtautua asioihin kylmänviileästi. Hän muuttui ujosta ja sisäänpäinkääntyneestä persoonasta paljon keskittyneemmäksi ja hallitsevammaksi hahmoksi. Häntä ajoi halu todistaa itsensä maailmalle, ja mitä tärkeimmin, Stephanielle. Ted oli mies jolla oli tavoite. Hän kirjautui uudelleen Washingtonin yliopistoon ja opiskeli psykologiaa, ainetta jossa hän oli ilmiömäinen. Bundysta tuli monien yliopiston professoreiden lempioppilas.
Samoihin aikoihin Ted tapasi Meg Andersin, naisen johon hän sitoutuisi melkein viideksi vuodeksi. Meg työskenteli sihteerinä ja monet sanoisivat häntä ujoksi ja hiljaiseksi naiseksi. Hän oli eronnut ja uskoi saavansa Tedistä täydellisen isähahmon tyttärelleen. Meg rakastui Tediin ensisilmäyksellä ja halusi jonain päivänä mennä tämän kanssa naimisiin. Kuitenkaan Ted ei ollut vielä valmis avioliittoon, sillä hän uskoi itsellään oleva vielä liian paljon saavutettavaa. Meg tiesi ettei Tedin tunteet olleet yhtä voimakkaat kuin hänellä oli tätä kohtaan. Hän uskoi että Ted tapaili toista naista monta kertaa. Silti hän uskoi että aika muuttaisi Tediä ja toisi tämän takaisin hänen luokseen. Meg ei tiennyt Tedin menneisyydestä ja suhteesta Stephanieen, eikä että he yhä pitivät yhteyttä ja vierailivat toistensa luona. Tedille Stephanie oli "se nainen", ainoa nainen jota hän koskaan rakasti, eikä hän koskaan voisi tuntea samoin Megiä kohtaan.
Ulkoapäin katsottuna vuosina 1969-1972 Tedin elämä näytti muuttuvan paremmaksi. Hän oli toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen. Ted alkoi lähettää hakemuksia eri oikeustieteellisiinoppilaitoksiin, samalla kun hänestä tuli aktiivinen politiikassa. Hän työskenteli Washingtonin kuvernöörin uudelleenvalintakampanjassa, virassa joka auttoi Tediä solmimaan suhteita poliittisesti voimakkaiden ihmisten kanssa. Hän suoritti myös vapaaehtoistyötä kriisiyksikössä työntarkkailu-ohjelmassa. Hän oli tyytyväinen polkuun jota hänen elämänsä oli kulkemassa, kaikki näytti menevän oikeaan suuntaan. Seattlen poliisi jopa kiitteli häntä kolmevuotiaan pojan hengen pelastamisesta, kun tämä oli hukkua järveen.
Vuonna 1973, erään työmatkan aikana Californiassa, Ted törmäsi vanhaan ihastukseensa Stephanie Brooksiin. Stephanie oli hämmästynyt Tedissä tapahtuneesta muutoksesta. Tämä oli paljon varmempi ja kypsempi, eikä enää niin määrätiedoton kuin heidän tavatessaan ensimmäisen kerran. Myöhemmin he tapasivat useita kertoja Megin tietämättä. Työmatkojensa aikana Ted romanttisesti kosiskeli Stephanieta ja tämä jälleen kerran rakastui häneen.
Avioliitto oli pääpuheenaihe, jonka Ted otti esille useimmin kuin kerran heidän monien intiimien tapaamistensa aikana tuona syksynä ja talvena. Sitten, niin äkkiä kuin heidän romanssinsa alkoi, se muuttui radikaalisesti. Kun aikaisemmin Ted teki kaikkensa saadakseen Stephanien huomion, oli hän äkkiä kylmä ja välinpitämätön. Näytti siltä kuin Ted olisi kadottanut kaiken kiinnostuksensa häneen vain muutaman viikon sisällä. Stephanie oli epäilemättä ihmeissään sellaisesta muutoksesta. Helmikuussa 1974 ilman mitään varoitusta Ted lopetti kaiken yhteyden Stephanieen. Hänen suunnitelmansa kostoksi toimi. Hän torjui Stephanien aivan kuin tämä oli aikaisemmin torjunut hänet. Stephanie ei sen jälkeen enää nähnyt tai kuullut mitään Tedistä.
Kauhun aika
Joulukuun 6. päivä vuonna 1973 nuori pari löysi 15-vuotiaan tytön ruumiin jäännökset McKenny-puistosta Washingtonista. Kathy Devine oli viimeksi nähty maraskuun 25. päivä liftaamassa Oregoniin, yrittämässä karata kotoa. Kuolinsyyntutkijat sanoivat hänen kuolleen hyvin pian karkaamisensa jälkeen. Kathy Devine oli kuristettu, hyväksikäytetty ja hänen kurkkunsa oli viilletty. Tutkimukset alkoivat samantien, mutta tapauksesta oli hyvin vähän todisteita jäljellä. Kathy Devine ei ollut viimeinen samanlaisissa olosuhteissa kuollut uhri sinä vuonna. Kuukausi Kathyn löydön jälkeen sattui Joni Lenzin tapaus, jota pian seurasi pian vieläkin julmempi hyökkäys.
Kun Lynda Ann Healy ei saapunut töihin, eikä lounaalle tammikuun 31. vuonna 1974, alkoivat ystävät ja omaiset huolestua. Healyn vanhemmat soittivat välittömästi poliisille. Pian poliisien saapumisen jälkeen he löysivät valtavasti verta Lyndan sängyn patjalta. Poliisit löysivät sängyn vierestä myös yöpuvun, jonka kauluksessa oli verta. Mutta missä oli Lynda Ann? Jälleen tutkijat olivat ymmällään. Ei ollut minkäänlaisia todisteita jotka auttaisivat heitä löytämään Lynda Anna Healyn.
Seuraavan kevään ja kesän aikana seitsemän naisoppilasta katosi äkkiä ja selittämättä Utahin, Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa. Monissa tapauksissa oli huomiotaherättävän paljon yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi kaikki naiset olivat valkoisia, laihoja, yksineläjiä, heillä oli katoamishetkellä yllään löysät housut, heidän hiuksensa olivat pitkät ja niissä oli jakaus keskellä, sekä kaikki katosivat illalla. Katoamisten aikoihin poliisi haastatteli muita oppilaita, jotka kertoivat nähneensä oudon miehen jolla oli kipsi joko kädessään tai jalassaan. Ilmeisesti muukalaisella oli ollut vaikeuksia kirjojen kantamisessa ja tämä oli pyytänyt apua lähistöllä olevilta nuorilta naisilta. Toiset silminnäkijät kertoivat oudosta miehestä, jolla oli kipsi ja joka koulun parkkipaikalla pyysi apua, koska ei ilmeisesti saanut autoaan, VW bugia, käyntiin. Mielenkiintoisesti samoilla alueilla missä kaksi tyttöä oli salaperäisesti kadonnut, oli myös nähty mies jolla oli kipsi jalassa tai käessä.
Lopulta, elokuussa 1974 Lake Sammamishin kansallispuistossa, Washingtonin osavaltiossa, joidenkin kadonneiden tyttöjen jäännökset löydettiin ja kaksi heistä onnistuttiin myöhemmin tunnistamaan. Oli todellinen ihme että poliisi onnistui tunnistuksissa ajatellen mitä oli jäljellä, eli eri värisiä hiustukkoja, viisi ohutta luuta, muutama pääkallo ja yksi leukaluu. Tunnistetut tytöt olivat Janice Ott ja Denise Naslund, jotka katosivat samana päivänä, heinäkuun 14.
Viimeiset Ottin nähneet ihmiset, lähistöllä piknikillä ollut pariskunta, muistivat komean nuoren miehen lähestyvän nuorta naista. Siitä mitä pariskunta oli keskustelusta kuullut, saatiin selville että miehen nimi oli Ted ja hänellä oli vaikeuksia veneensa nostamisessa autoonsa murtuneen kätensä takia. Hän pyysi Ottia auttamaan ja tämä oli suostunut. Se oli viimeinen kerta kun kaksikymmentäkolmevuotias Janice Ott nähtiin elossa.
Denise Naslund vietti iltapäivää poikaystävänsä ja kaveriensa kanssa kun hän käveli kohti puiston vessaa, eikä koskaan palannut. Sinä iltapäivänä, lähellä hänen katoamispaikkaa, eräs mies jolla oli kipsi ja joka pyysi apua veneensä kanssa, lähestyi kahta muutaman naisen ryhmää. He eivät pystyneet auttamaan komeaa miestä, mutta Denise Naslund auttoi aina hätää kärsiviä, varsinkin jos näillä oli kipsi - ystävällinen ele, joka valitettavasti maksoi hänen henkensä. Denise ei ollut viimeinen nainen joka katosi ja löytyi kuolleena.
Midvalessa, Utahissa, poliisipäällikkö Louis Smithillä oli 17-vuotias tytär, jota hän hiljattain varoitti maailman vaaroista. Hän oli nähnyt aivan liian paljon uransa aikana ja oli huolissaan tyttärensä turvallisuudesta. Kuitenkin hänen pahimmat pelkonsa kävivät toteen 18. lokakuuta 1974, kun hänen tyttärensä Melissa katosi. Hänet löydettiin yhdeksän päivää katoamisen jälkeen - kuristettuna, pahoinpideltynä ja raiskattuna.
13 päivää myöhemmin Halloweeninä, 17-vuotias Laura Aime katosi. Hänet löydettiin Kiitospäivänä (Thanksgiving Day) Wasatch-vuorilta, makaamassa kuolleena joen vieressä. Aimea oli hakattu päähän ja kasvoihin sorkkaraudalla, sekä hänet oli raiskattu. Epäiltiin että hänet oli tapettu jossain muualla kuin mistä hänet löydettiin, päätellen veren määrästä rikospaikalla. Ruumiin lisäksi ei löytynyt mitään todisteita, joille poliisilla olisi ollut käyttöä.
Yhtäläisyydet Washingtonin ja Oregonin osavaltioiden murhilla kiinnittivät Utahin paikallisen poliisin huomion, jotka raivokkaasti etsivät miestä näidän hirveiden rikosten takana. Jokaisesta murhasta oli saatu vain alustavia todisteita. Utahin poliisi neuvotteli Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden tutkijoiden kanssa. Melkein kaikki olivat samaa mieltä siitä, että oli erittäin todennäköistä että sama mies joka oli tehnyt rikokset Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa, oli myös takana Utahin murhissa. Silminnäkijen, jotka olivat nähneet kipsiä käyttävän miehen monien katoamispaikkojen lähistöllä, avulla he onnistuivat kehittämään mahdollisen tappajan profiilin, joka käytti itsestään nimeä Ted.
Kun Lynn Banks, Meg Andersin hyvä ystävä, näki Melissa Smithin mahdollisen murhaajan piirretyn kuvan lehdessä, hän tiesi että sen täytyi olla Ted Bundy. Pelkästään hänen inhonsa ja epäluottamuksensa Megin poikaystävään, ei ollut syynä siihen, että hän uskoi Tedin olevan se, vaan myös se tosiasia, että piirretty kuva muistutti selvästi Tediä. Meg joutui myös myöntämään että luonnos murhaajasta muistutti Tediä, mutta silti hän ei voinut uskoa että mies jota hän rakasti ja jonka kanssa hän asui, voisi tehdä jotain sellaista. Huolimatta epäröinnistä, hän otti yhteyttä poliisiin ystävänsä kehoituksesta. Meg oli yksi viidestä ihmisestä, jotka ilmoittivat Ted Bundyn nimen poliisille. Hänen ilmoituksensa, kuten kaikkien muidenkin, pantiin syrjään ja unohdettiin muutamaksi vuodeksi. Poliisi sai niin paljon vihjeitä, että kun he törmäsivät Ted Bundyyn, selvästi kunnialliseen mieheen, he siirsivät tämän suosiolla syrjään ja keskittyivät muihin paljon todennäköisempiin epäiltyihin.
Oli marraskuun 8. päivä 1974, kun poliisien tutkijat saivat jo kauan odottamansa läpimurron. Sinä perjantai-iltana, outo, mutta komea mies lähestyi 18-vuotiasta Carol DaRonchia kirjakaupassa Utahin ostoskeskuksessa. Muukalainen kertoi tälle että oli juuri nähnyt jonkun murtautuva tämän autoon ja pyysi tätä mukaansa katsomaan oliko mitään varastettu. Carol uskoi että miehen täytyi olla ostoskeskuksen vartija, sillä tällä tuntui olevan tilanne niin hyvin hallussa. Kun he saapuivat autolle, nainen tarkisti asian ja kertoi kaiken olevan paikoilleen. Mies, joka sanoi olevansa Roseland, ei ollut tyytyväinen ja halusi saattaa naisen poliisilaitokselle. Hän sanoi haluavansa tämän tunnistaa rikollinen ja tehdä ilmoitus. Kun mies ohjasi naisen omalle autolleen, VW bugille, tämä alkoi epäillä jotain ja pyysi että mies todistaisi henkilöllisyytensä. Tämä vilautti nopeasti kultaista virkamerkkiä ja sitten saattoi tämän autolle.
Hän ajoi nopeasti vastakkaiseen suuntaan, kuin missä poliisilaitos oli, ja vähän ajan päästä pysäytti auton. Pelko oli jo vallannut Carol DaRonchin. "Poliisivirkailija" äkkiä tarttui häneen ja sai laitettua hänelle käsiraudat. Carol huusi henkensä edestä. Kun hän huusi, mies veti esiin käsiaseen ja uhkasi tappaa hänet jos hän ei lopettaisi. DaRonch huomasi putoavan ulos autosta ja sitten mies painoi hänet autoa vasten. Hänellä oli sorkkarauta kädessään valmiina iskemään naista päähän. Peläten koko ajan iskua, Carol potkaisi miestä jalkoväliin ja onnistui pääsemään vapaaksi. Hän juoksi tietä kohden ja onnistui herättämään ohi ajavan pariskunnan huomion. Nämä pysähtyivät ja hysteerisenä Carol hyppäsi kyytiin. Hän itki shokissa ja kertoi heille, että mies oli yrittänyt tappaa hänet. Samantien pariskunta vei hänet poliisiasemalle.
Nyyhkyttäen, käsirautojen yhä roikkuessa hänen ranteissaan, hän kertoi poliisille mitä yksi näiden miehistä oli tehnyt. Mutta ketään Roseland-nimistä ei työskennellyt poliisissa. Välittömästi poliisit lähtivät tutkimaan tapahtumapaikaa, jossa vain tunti takaperin DaRonch oli kamppaillut hengestään, mutta mies oli jo kauan sitten kadonnut. Kuitenkin poliisit onnistuivat saamaan miehen ja auton tuntomerkit, sekä muutamaa päivää myöhemmin Carolin takista saadun verityypin. Verityyppi oli O, sama kuin Ted Bundylla, kuten poliisit myöhemmin tulisivat oppimaan.
Samana iltana, Jean Grahamilla oli kiire ohjata näytelmää Viewmontin High Schoolissa, kun häntä lähestyi komea mies, joka pyysi hänen apuaan auton tunnistuksessa. Mutta, naisella oli liian kiire ja hän kieltäytyi. Myöhemmin mies lähestyi tätä uudestaan pyytäen apua, mutta jälleen tämä torjui hänet jatkaen käsillä olevaa työtään. Häntä alkoi häiritä tapaus, kun näki miehen uudestaan näyttämön takana. Hän alkoi ihmetellä mitä tämä oikeasti halusi.
Debby Kent, joka oli katsomassa illan esitystä vanhempiensa kanssa, lähti aikaisemmin hakeakseen veljensä keilahallilta. Hän sanoi vanhemmilleen että tulisi pian takaisin hakemaan nämä, mutta hän ei koskaan tullut. Oikeastaan, hän ei edes selvinnyt autolle saakaa, joka seisoi tyhjänä koulun parkkipaikalla. Debby Kentiä ei löytynyt mistään. Se, mitä poliisit löysivät parkkipaikalta, oli pieni käsirautojen avain. Myöhemmin kun he kokeilivat avainta aikaisemmin DaRocnhin käsissä olleisiin rautoihin, se sopi täydellisesti. Melkein kuukautta myöhemmin, mies soittaisi poliisille ja kertoisi nähneensä VW bugin kaasuttavan pois koulun parkkipaikalta samana yönä minä Kent katosi.
12. tammikuuta 1975, Caryn Campbell, hänen sulhasensa Dr. Raymond Gadowski ja tämän kaksi lasta tekivät matkan Coloradoon. Caryn toivoi voivansa nauttia ajasta töiden ulkopuolella ja voivansa viettää enemmän aikaa lasten kanssa, samalla kun hänen sulhasensa luennoisi seminaarissa. Rentoutuessaan hotellinsa aulassa Gadowskin, tämän tyttären ja pojan kanssa yhtenä iltana, hän muisti unohtaneensa lehtensä huoneeseensa ja lähti hakemaan sitä. Hänen sulhasensa ja lapset odottivat turhaan hänen paluutaan. Raymond tiesi että tämä oli hieman kipeä sinä iltana ja meni huoneeseen katsomaan josko tämä tarvitsisi apua. Carynia ei näkynyt missään. Hän ei ollut koskaan edes selvinnyt huoneeseen saakka. Aamuyöllä ymmällään ja huolissaan Gadowski ilmoitti katoamisesta poliisille. Nämä etsivät hotellin läpikotaisin, mutta eivät löytäneet jälkeäkään Carynista. Melkein kuukausi myöhemmin pari mailia katoamispaikalta, Carynin alaston ruumis löydettiin makaamasta vähän matkan päässä tieltä. Hän, kuten monet muutkin Washingtonin, Oregonin ja Utahin osavaltioiden alueilta löydetyt uhrit, oli saanut monia iskuja päähänsä. Taas vain hyvin vähän todisteita löytyi paikalta. Ilmeisesti hänet oli tapettu vain tuntien ajalla katoamisesta.
Pari kuukautta Caryn Cambellin ruumiin löytymisen jälkeen, löydettiin seuraavan henkilön jäänteet kymmenen mailin päässä paikasta josta Naslundin ja Ottin ruumiit oli löydetty. Se oli Brenda Hall, yksi seitsemästä naisesta jotka olivat kadonneet aikaisemmin sinä kesänä. Kuolinsyy oli tylpällä esineellä suunnatut iskut päähän.
Poliisit etsivät Taylor-vuoret, mistä ruumiit oli löydetty. Vain muutaman päivän päästä löydettiin seuraava ruumis. Ruumis oli Susan Rancourtin, joka myös oli kadonnut aikaisemmin sinä kesänä. Taylorin-vuorista oli tullut nimellä "Ted" tunnetun murhaajan hautausmaa. Siinä kuussa löydettiin vielä kaksi uutta ruumista; toinen oli Lynda Anna Healy. Kaikki uhrit oli tapettu iskemällä tylpällä esineellä päähän, ilmeisesti sorkkaraudalla.
Poliisit jatkoivat tappajan etsimistä ilman onnistumista. Vielä viisi naista löydettiin kuolleina Coloradosta samoin kuin edellisetkin. He eivät olleet viimeiset Tedin murhapirskeiden uhrit.
Epäilty
Elokuun 16. päivä vuonna 1975, Utahin maantiepoliisi Bob Hayward istui poliisiautossaan, tarkkaillen aluetta aivan Salt Lake Countyn ulkopuolella, kun hän huomasi epäilyttävän keltaisenruskean VW bugin ajavan hänen ohitseen. Hän tunsi seudun sekä melkein kaikki asukkaat hyvin eikä muistanut nähneensä keltaisenruskeaa bugia aikaisemmin. Heti kun hän laittoi autonsa valon päälle nähdäkseen VW:n rekisterikilven paremmin, bugin kuljettaja sammutti autonsa valot ja kiihdytti karkuun.
Salamannopeasti Hayward lähti takaa-ajoon. Auto syösyi kahden stop-merkin ohi ennen kuin pysähtyi läheiselle bensa-asemalle. Bob Hayward pysäytti uhkarohkean ajajan perään ja katseli kuinka ajaja astui ulos autostaan ja läjestyi poliisiautoa. Hayward pyysi nuorelta mieheltä rekisteriotetta ja ajokorttia, jotka oli otettu Theodore Robert Bundyn nimelle. Juuri silloin kaksi uutta poliisiautoa saapui paikalle. Hayward lähestyi keltaisenruskeaa VW bugia ja huomasi että matkustajan puoleinen istuin puuttui. Suurella epäilyksellä ja Bundyn luvalla, kolme poliisia tutkivat auton. He löysivät sorkkaraudan, hiihtonaamarin, köyttä, käsiraudat, rautalankaa ja jääpiikin. Samantien Bundy pidätettiin epäiltynä murrosta.
Pian pidätyksen jälkeen poliisi alkoi löytää yhteyksiä Bundyn ja DaRonchin kimppuun hyökänneen miehen välillä. Käsiraudat olivat samaa mallia kuin hyökkääjä oli käyttänyt ja auto jota hän ajoi, oli samanlainen kuin mitä nainen oli kuvaillut. Sorkkarautakin oli samanalinen kuin ase, jolla DaRonchia oli uhkailtu aikaisemmin. He myös epäilivät Bundyn olevan Melissa Smithin, Laura Aimen ja Debby Kentin kidnappausten takana. Yhtäläisyyksiä vain oli yksinkertaisesti liikka, että poliisit olisivat ohittaneet jutun. Silti he tiesivät tarvitsevansa vielä paljon lisää todisteita ennen kuin voisivat syyttää Ted Bundya.
2. lokakuuta 1975 Carol DaRonch, Jean Graham ja Debby Kentin ystävätärtä pyydettiin tulemaan Utahin poliisilaitokselle tunnistamaan seitsemän miehen rivistä se jonka olivat nähneet. Tutkijat eivät olleet ihmeissään kun Carol DaRonch tunnisti Tedin mieheksi joka hyökkäsi hänen kimppuunsa. Jean Graham ja Debby Kentin ystävätär valitsivat myös Tedin mieheksi jonka olivat nähneet vaeltelemassa näyttämön takana samana yönä kun Debby Kent oli kadonnut. Vaikka Ted moneen otteeseen toisti olevasa viaton, poliisit olivat varmoja että olivat löytäneet oikean miehen. Pian sen jälkeen kun hänet oli tunnistettu rivistä, poliisit aloittivat valtavat tutkimukset miehestä, jonka he tunsivat nimellä Theodore Robert Bundy.
Tutkimuksia
Syksyllä 1975 poliisin tutkijat lähestyivät Meg Andersia saadakseen mahdollisimman paljon tietoa Tedistä. Alunperinhän hän ilmoitti poliisia epäilyksistään koskien hänen poikaystävänsä yhteyttä kuuluisaan "Tediin". Tutkijat uskoivat saavansa Megiltä Bundyn olipaikan, tavat ja persoonallisuuden. Se mitä tutkijat silloin oppivat, auttaisi heitä myöhemmin yhdistämään Ted Bundyn ja murhatut naiset.
16. syyskuuta 1975 Meg kutsuttiin King Countyn poliisin päämajaan Washingtoniin ja häntä haastatteli etsivät Jerry Thompson, Dennis Couch ja Ira Beal. Hän oli näkyvästi stressaantunut ja hermostunut, mutta halukas antamaan poliiseille kaikki tiedot mitkä auttaisivat heitä jutussa. Kun häneltä kysyttiin Tedistä, hän tunnusti ettei voinut todistaa tämän olleen kotona murhaöinä. Meg kertoi poliiseille myös, että Tedillä oli tapana nukkua päivisin ja lähteä öisin ulos, mutta minne, hän ei tiennyt. Hän kertoi tämän innostuksen seksiin laskeneen kuluneen vuoden aikana. Silloin kun häntä kiinnosti hän halusi Megin näyttävä blondilta. Tämän kieltäydyttä, Ted oli ollut kovin tyytymätön häneen.
Myöhemmissä Megin haastatteluissa tutkijat oppivat, että Tedillä oli huoneessaan kipsiä tehdäkseen siitä valuja, jonka Meg oli huomannut heti heidän alettua tapailla. Hän huomasi myös myöhemmin, että Tedillä oli autossaan piilukirves. Mutta oli myös jotain vielä tärkeämpää jutun kannalta jota hän muisti. Meg muisteli, että Ted oli käynyt Lake Sammamishin puistossa heinäkuussa ilmeisesti vesihiihtämässä. Viikkoa myöhemmin oli Janice Ott ja Denise Naslund ilmoitettu kadonneiksi.
Haastateltuaan Megiä monta tuntia, tutkija päättivät siirtää mielenkiintonsa Stephanie Brooksiin. Stephanie kertoisi heille kuinka Ted oli vähitellen muuttanut käyttätymisensä häntä kohtaan, rakastavaisesta ja huolehtivaisesta miehestä julmaksi ja tunteettomaksi. Tutkimuksien edetessä poliisit oppivat että Bundyn suhde Stephanieen oli osunut päällekäin Megin suhteen kanssa, eikä kumpikaan heistä tiennyt toisesta naisesta. Ted näytti elävän kaksoiselämää, täynnä valheita ja petoksia. Ted oli paljon enemmän kuin tutkijat olivat alunperin olettaneet.
Seuraavat tutkimukset paljastivat lisää todisteita, jotka myöhemmin johtaisivat tuomioon. Lynda Ann Healy yhdistettiin Bundyyn tämän serkun kautta; monet silminnäkijät tunnistivat hänet Lake Sammamish puistossa Ottin ja Naslundin katoamisen aikoihin; Ted oli myös viettänyt paljon aikaa Taylor-vuorilla, josta uhrien ruumit löydettiin. Bundyn uskottavuus oli koetuksella kun poliisi sai selville hänen ostaneen bensaa luottokortilla samoista kaupungeista joissa osa uhreista oli kadonnut. Lisäksi, ystävä oli nähnyt hänet kipsin kanssa, vaikka missään sairaalassa ei ollut merkintää tästä. Todisteet Ted Bundya vastaan alkoivat rakentua, mutta hän silti vakuutti syyttömyyttään.
Kärsimyksiä
Helmikuun 23. päivä 1976 Ted joutui oikeuteen Carol DaRonchin kidnappauksesta. Bundy istui oikeussalissa rentoutuneena ja luottavaisena siitä, että hän todettaisiin syyttömäksi jutussa. Hän uskoi ettei häntä vastaan ollut tarpeeksi konkreettisia todisteita, mutta ei olisi voinut pahemmin erehtyä. Kun tuli Carol DaRoncgin vuoro todistaa, hän kertoi kuusitoista kuukautta aikaisemmin kokeneestaan kärsimyksestä. Kysyttäessä pystyikö tämä tunnistamaan hyökkääjän, hän alkoi itkeä samalla kun nosti sormensa ja osoitti miestä joka oli kutsunut itseään "Roselandiksi." Ihmiset oikeussalissa käänsivät huomionsa Ted Bundyyn, joka tuijotti DaRonchia kylmänviileästi tämän osoittaessa häntä. Myöhemmin oikeudenkäynnissä Ted oli sanonut ettei tuntenut todistajaa, mutta hänellä ei ollut alibia vahvistamaan olinpaikkaansa hyökkäyspäivänä.
Tuomari vietti viikonlopun tutkien juttua ennen kuin julisti tuomion. Kaksi päivää myöhemmin hän toteaisi Bundyn syylliseksi törkeään kidnappaukseen. 30. kesäkuuta Ted Bundy tuomittiin vankilaan yhdestä viitentoista vuodeksi mahdollisuudella päästä ehdonalaiseen.
Vankilassa Bundy joutui mielentilatutkimukseen, jota oikeus oli aikaisemmin vaatinut. Kirjassa The Stranger Beside Me Anne Rule kertoo että psykologit totesivat ettei Bundy ollut "psykoottinen, neuroottinen, kärsinyt aivosairaudesta, ollut alkoholisti, ollut riippuvainen huumeista, ei kärsinyt luonteenvikaisuudesta eikä amnesiasta, eikä hän ollut seksuaalisesti harhautunut." Psykologit saivat selville että hänellä oli "voimakas riippuvaisuus naisista ja heidän mielestä se oli epäilyttävää." Lisätutkimusten aikana he tulivat siihen johtopäätökseen, että Ted "pelkäsi nöyryytystä suhteissa naisten kanssa."
Sillä välin kun Bundy pysyi vangittuna Utahin osavaltion vankilassa, tutkijat aloittivat todisteiden etsimisen joilla voisivat yhdistää hänet Caryn Cambellin ja Melissa Smithin murhiin. Etsivät löysivät Bundyn autosta hiuksia, jotka FBI analysoi ja huomasi niiden olevan Cambellin ja Smithin hiuksia. Caryn Cambellin jäännösten tutkinnat osoittivat että hänen kallossaan olevat jäljet oli tehty tylpällä esineellä, ja nuo jäljet sopivat vuosi takaperin Bundyn autosta löydettyyn sorkkarautaan. Coloradon poliisi nosti syytteen Bundya vastaan lokakuun 22. 1976, Caryn Cambellin murhasta.
Huhtikuussa 1977 Ted kuljetettiin Garfield Countyn vankilaan, Coloradoon, odottamaan oikeudenkäyntiä. Juttunsa käsittelyn aikana Bundy tuli kasvavasti tyytymätön edustajaansa. Hän uskoi lakimiehensä olevan osaamaton ja lopulta hän erotti tämän. Bundy, kokeneena laista, uskoi että hän pystyisi tekemään homman paremmin ja alkoi puollustaa itseään jutussa. Hän oli itsevarma että onnistuisi oikeudenkäynnissä joka oli määrätty pidettäväksi marraskuun 14. päivänä 1977. Bundylla oli paljon työtä edessään. Hän sai luvan lähteä vankilasta silloin tällöin ja käyttää hyväkseen oikeustalon kirjastoa Aspenissa, tehdäkseen tutkimusta. Mitä poliisi ei tiennyt oli se, että hän suunnitteli pakoa.
Suuri pako
Kesäkuun 7. päivänä oikeustalolle suunnatun matkan aikana Bundy onnistui hyppäämään avoimesta ikkunasta ulos loukaten nilkkansa ja pakeni vapauteen. Hänellä ei ollut jalka- tai käsirautoja, joten hän ei erottunut muiden Aspenin asukkaiden keskuudesta. Se oli pako jota hän oli suunnitellut jo kauan. Aspenin poliisi asetti nopeasti tiesulut kaupungin ympärille, mutta Ted ymmärsi pysyä kaupungin rajojen sisällä ja olla herättämättä huomiota. Poliisi aloitti massiivisen etsinnän apunaan jäljityskoiria ja 150 etsijää löytääkseen Tedin. Kuitenkin Ted onnistui välttelemään heitä päiviä.
Pakomatkansa aikana Bundy onnistui elämään paikallisista taloista ja leirintäalueelta varastamallaan ruualla ja nukkui autioissa taloissa. Kuitenkin hän tiesi tarvitsevansa auton, jotta edes voisi haaveilla pääsevänsä läpi poliisien suluista. Hän ei voisi piileskellä Aspenissa loputtomasti. Lopulta hän löysi auton johon huolimaotn omistaja oli jättänyt avaimet. Yrittäessään paeta Aspenista varastetulla autollaan, hänet huomasi kaksi poliisia, jotka ottivat hänet kiinni kuusi päivää paon jälkeen.
Siitä lähtien hänet pakotettiin pitämään käsi- ja jalkarautoja matkoillaan Aspenin kirjastoon. Bundy ei kuitenkaan ollut mies joka piti kiinni olemisesta.
Melkein seitsemän kuukautta myöhemmin Bundy yritti uudestaan pakoa, mutta tällä kertaa onnistuneemmin. Joulukuun 30. päivä hän ryömi Garfield County vankilan katolle ja pääsi rakennuksen toiseen osaan. Hän onnistui löytämään toisen aukon katossa joka johti alas vanginvartijan asunnon komeroon. Ted istui ja odotti kunnes tiesi asunnon olevan tyhjä, jonka jälkeen hän käveli varovasti etuovesta ulos vapauteen. Hänen pakoaan ei huomattaisi ennen kuin seuraavana aamuna, yli 15 tuntia myöhemmin.
Kun poliisi huomasi hänen pakonsa, Bundy oli jo kaukana matkalla Chicagoon, joka oli yksi hänen useista pysähdyspaikoistaan matkalla hänen määränpäähänsä, aurinkoiseen Floridaan. Tammikuun puolessavälissä 1978 Ted Bundy asettui mukavasti asumaan yhden huoneen asuntoon Tallahassessa, Floridassa, käyttäen uutta nimeään Chris Hagenia.
Ted Bundy nautti vapaudesta paikassa jossa tiedettiin vain hyvin vähän hänestä tai hänen menneisyydestään. Bundy oli älykäs ja yhä kohtalaisen nuori ja nautti uudesta ympäristöstään lähellä Floridan osavaltion yliopistoa. Hän käytti paljon vapaa-aikaansa kävellen yliopiston ympärillä ja välillä hiipi luokkiin kenenkään huomaamatta kuuntelemaan luentoa. Silloin kun ei vaellellut yliopistolla, hän käytti aikaansa asunnossaan katsellen varastettua televisiotaan. Varkaudesta tuli Bundyn toinen luonto. Melkein kaikki tavarat hänen asunnossaan olivat varastettuja. Jopa hänen syömänsä ruoka oli ostettu varastetuilla luottokorteilla. Olosuhteisiin nähden Bundylla näytti olevan tarpeeksi materiaalisia asioita ollakseen tyytyväinen. Mitä hänellä ei ollut ja mitä hän kaikkein eniten kaipasi, oli ystäviä.
Murha matkan varrella
Lauantai-iltana tammikuun 14. päivänä muutaman yliopiston oppilaan pystyi löytämään Chi Omega -talosta. Useimmat olivat ulkona tanssimassa tai muuten vaan juhlimassa. Ei ollut mitenkään tavatonta että he juhlivat pitkälle yöhön. Oikeastaan oli erittäin normaalia että tytöt palasivat vasta aamutunneilla. Kuitenkaan kukaan heistä ei ollut varautunut kohtamaan sellaista kauhua mikä odotti heitä heidän oppilasasuntolallaan myöhemmin sinä yönä.
Kolmen aikaan yöllä Nita Nearyn poikaystävä ajoi tämän tämän asuntolalle juhlien jälkeen. Päästyään asuntolan ovelle, hän huomasi sen olevan auki. Pian astuttuaan sisään rakennukseen, hän kuuli ääntä, aivan kuin joku juoksisi yläpuolisissa huoneissa. Äkkiä hän kuuli askeleiden lähestyvän viereisiä portaita pitkin ja hän piiloutui käytävän syvennykseen pois näkyviltä. Hän katseli kun mies, jolla oli sininen lippalakki silmiensä peittona ja sen ympäri oli kiedottu huivi, juoksi alas rappuja ja ulos ovesta.
Nitan ensimmäinen ajatus oli että oppilasasuntolaan oli murtauduttu. Välittömästi hän juoksi yläkertaan ja herätti huonekaverinsa Nancy Dowdyn. Nina kertoi hänelle nähneensä oudon miehen lähtevän rakennuksesta. Tietämättä mitä pitäisi tehdä, he menivät asuntolanhoitajan huoneelle. Ennen kuin he ehtivät huoneelle saakka, he näkivät Karen Chandlerin hoipertelemassa aulassa. Hänen koko päänsä oli märkänä verestä. Nancyn yrittäessä auttaa Karenia, Nita herätti asuntolanhoitajan ja he menivät kahdestaan tarkistamaan muiden asukkaiden tilaa. He löysivät Kathy Kleinin huoneestaan elossa, mutta hirveässä kunnossa. Hän oli myös yltäpäältä päästä valuvasta verestä. Hysteerisenä Nancy juoksi puhelimelle ja soitti poliisin.
Myöhemmin poliisi löysi vielä kaksi uutta tyttöä makaamassa kuolleina sängyissään. Hyökkääjä oli suorittanut murhat näiden vielä nukkuessa. Lisa Levy oli ensimmäinen poliisien kuolleena löytämä tyttö. Patologit, jotka myöhemmin suorittivat ruumiinavauksen, huomasivat että häntä oli hakattu päähän tylpällä esineellä, hänet oli raiskattu ja kuristettu. Lisätutkimuksissa löytyi hampaanjälkiä tämän pakaroista ja toisesta nännistä. Oikeastaan, Lisan nänni oli melkein purtu irti muusta rinnasta. Häntä oli myös seksuaalisesti pahoinpidelty spray-pullolla.
Margaret Bowmanin kuolisyyraportista kävi ilmi että hän oli kärsinyt samanlaisista kuolettavista vammoista, tosin hänessä ei ollut merkkejä hyväksikäytöstä eikä hampaanjälkiä löytynyt. Hänet oli kuristettu pitkillä sukilla, jotka löydettiin myöhemmin rikospaikalta. Häntä oli myös lyöty päähän, tosin niin monta kertaa, että hänen kallonsa oli sirpaleina ja aivot olivat paljastuneet. Hänessä, tai Lisa Levyssa ei ollut merkkejä kamppailusta.
Tutkijat jotka haastattelivat hyökkäyksessä elossa selvinneitä, eivät oppineet mitään. Kenelläkään ei ollut muistoja tuosta kuollettavasta yöstä. Kuten Levy ja Bowman, hekin olivat olleet nukkumassa kun mies oli hyökännyt. Ainoa todistaja oli Nita Neary, joka oli onnistunut näkemään miehen tämän paetessaan. Kuitenkaan hyökkääjä ei matkustaisi kauas ennen kuin iskisi vielä samana yönä uudelleen.
Vajaan kahden kilometrin päässä Chi Omega-talosta, Debbie Ciccarelli heräsi naapuristaan kuuluvaan paukkeeseen. Hän ihmetteli mitä hänen ystävänsä oikein teki aiheuttaakseen sellaista meteliä neljältä aamuyöllä. Kun hakkaava ääni vain jatkui, Debbie tuli epäluuloiseksi ja herätti huonekaverinsa Nancy Youngin. He kuuntelivat tarkemmin ja kuulivat naapurinsa Cheryl Thompsonin voihkivan. Säikähtäneinä he soittivat tälle nähdäkseen oliko hän kunnossa. Kun kukaan ei vastannut, he soittivat välittömästi poliisille.
Poliisi saapui nopeasti. Eiväthän he olleet kuin muutaman korttelin päässä Chi Omega-talosta selvittämässä rikospaikkaa siellä. He tunkeutuivat Cherylin asuntoon ja suuntasivat makuuhuoneeseen josta löysivät hänet istumassa sängyllä. Hänen kasvonsa olivat juuri alkaneet turvota päässä olevian mustelmien takia. Hän oli juuri ja juuri tajuissaan ja puolialastomana, mutta onnekas ollessaan elossa. Poliisit löysivät naamion sängyn päästä ja kerrotaan että se olisi ollut samanlainen kuin vuonna 1975 Tedin autosta pidätyksen aikana löydetty naamio.
Poliisin tutkijat työskentelivät ankarasti todisteiden eteen. He onnistuivat saamaan hyökkääjän verityypin, spermanäytteen ja sormenjäljet. Valitettavasti suurin osa testatuista todisteista oli käytännössä hyödyttömiä. Ainoat kunnon todisteet olivat naamiosta löytyneet hiukset, hampaanjäljet uhreista ja silminnäkijä Nita Neary. Tutkijoilla ei ollut epäiltyä, eivätkä he tunteneet Ted Bundya.
9. helmikuuta 1978 Lake Cityn poliisi sai puhelinsoiton 12-vuotiaan Kimberly Leachin huolestuneilta vanhemmilta. He olivat hysteerisiä ja sanoivat tyttärensä kadonneen sinä päivänä. Poliisi käynnisti valtavan etsinnän löytääkseen koulun pihalta kadonneen tytön. Henkilö joka viimeiseksi oli nähnyt tämän, oli tämän ystävä Priscilla Blakney. Hän oli nähnyt Kimin nousevan tuntemattoman miehen autoon sinä päivänä. Valitettavasti hän ei pystynyt muistamaan miestä tai autoa sen tarkemmin. Kahdeksan viikkoa myöhemmin hänen ruumis löydettiin Suwannee County kansallispuistosta Flordasta. Nuoren tytön ruumis ei alkaneen mätänemisen takia paljastanut uusia todisteita. Kuitenkin poliisi myöhemmin löytäisi tarvitsemansa todisteet Ted Bundyn ajamasta pakettiautosta.
Pari päivää ennen Kimberly Leachin katoamista, outo mies lähestyi valkealla pakettiautolla 14-vuotiasta Leslie Parmenteria tämän odottaessa veljeään hakemaan häntä. Mies väitti olevansa palolaitokselta ja kysyi kävikö tämä läheistä koulua. Leslie ihmetteli miksi työssään olevalla palomiehellä oli päällään ruudulliset housut ja laivaston takki. Hän alkoi hermostua. Isä, joka oli johtava etsivä Jacksonvillen poliisilaitoksella, oli varoittanut häntä puhumasta muukalaisten kanssa. Hän oli helpottunut kun näki veljensä saapuvan. Epäluuloisena oudosta miehestä Leslien veli Danny käski tämän tulemaan autoon. Danny kirjoitti pakettiauton rekisterinumeron ylös antaakseen sen myöhemmin isälleen.
Kuulutaan oudosta miehestä valkoisessa pakettiautossa, etsivä James Parmenter antoi tutkituttaa rekisterinumeron. Se kuului miehelle nimeltä Randall Ragen ja hän päätti tehdä vierailun miehen luokse. Ragan kertoi etsivälle että hänen rekisterilaattansa oli varastettu ja että hän oli hankkinut uudet. Myöhemmin selvisi että myös pakettiauto oli varastettu, mutta miehestä ei ollut mitään tietoa. Hän päätti viedä lapsensa poliisiasemalle ja näytti näille kuvia, joiden joukossa oli Ted Bundy. Hän ei ollut aavistanutkaan kuinka lähellä oli ollut menettää oma tyttärensä. Molemmat lapset tunnistivat pakettiautoa ajaneen miehen Ted Bundyksi.
Pakettiauto kauan sitten hylättynä, Bundy suuntasi kohti Pensacolaa Floridassa, uudella varastetulla autolla. Tällä kertaa hän oli onnistunut löytämään auton jota oli paljon mielekkäämpi ajaa, VW bugin. Konstaapeli David Lee oli vartioimassa aluetta länsi-Pensacolassa, kun hän näki oranssin VW bugin kymmenen aikaan illalla helmikuun 15. päivä. Hän tunsi alueen hyvin, eikä ollut ennen nähnyt kyseistä autoa. Lee päätti tarkistaa rekisterinumeron ja pian huomasi sen olevan varastettu. Välittömästi hän laittoi valonsa päälle ja lähti seuraamaan VW:tä.
Jälleen kerra, kuten tapahtui Utahissakin monia vuosia aikaisemmin, Bundy lähti karkuun. Äkkiä hän kuitenkin ajoi sivuun ja pysähtyi. Lee käski häntä astumaan ulos autosta ja käymään maahan makaamaan kädet näkyvillä. Poliisin hämmästykseksi hänen laittaessaan käsirautoja, Bundy alkoi tapella vastaan. Hän onnistui tappelemaan itsensä vapaaksi ja lähti juoksemaan. Samantien Lee ampui aseellaan tätä kohden. Bundy kaatui maahan teeskennellen että häneen olisi osunut. Kun poliisi lähestyi, Bundy hyökkäsi jälleen. Kuitenkin Lee onnistui taltuttamaan hänet. Hän laittoi tälle käsiraudat ja kuljetti poliisiasemalle. Lopultakin Bundy oli napattu.
Pidätystä seuraavina kuukauksina tutkijat onnistuivat kokoamaan raskauttavia todisteita häntä vastaan Leachin jutussa. Valkoinen pakettiauto löytyi ja heillä oli kolme silminnäkijää jota olivat nähneet Bundyn ajavan sitä Kimberlyn katoamispäivänä. Lisätutkimuksissä autosta löytyi kuituja, jotka olivat epäilemättä lähtöisin Bundyn vaatteista.
Testit paljastivat myös Kimberlyn verityypin auton matosta sekä Tedin verta ja siemennestettä ruumin lähistöltä löydetyistä alusvaatteista. Myös ruumiin vierestä löydettiin Tedin kenkään sopiva jälki. Poliisit olivat luottavaisia tiedoista joilla olivat sitoneet Bundyn Leachin juttuun ja 31. heinäkuuta 1978 Bundya syytettiin tytön murhasta. Hyvin pian sen jälkeen häntä syytettäisiin myös Chi Omega murhista. Panoksena kuolemantuomio, Ted puollustaisi itseään oikeudessa, ettei hän ollut syyllinen murhiin.
Oikeudenkäynti
Theodore Robert Bundy kävi kolme oikeudenkäyntiä, kaikki kolmen vuoden sisällä. Hänen ensimmäinen oikeudenkäyntinsä oli asetettu käytäväksi 22. helmikuuta 1979 Miamissa Floridassa. Kolme kuukautta myöhemmin olisi oikeudenkäynti Chi Omega murhista. Melkein vuotta myöhemmin, tammikuun 7. 1980 Bundy kohtaisi viimeisen oikeudenkäyntinsä Kimberly Leachin murhasta. Kuitenkin, se oli Chi Omega murhien oikeudenkäynti, joka sinetöisi hänen kohtalonsa lopullisesti.
Chi Omega oikeudenkäynnin aikana Ted oli itse oma asianajajansa. Hän oli luottavainen taidoistaan ja uskoi saavansa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Kaksitoista valamiestä, enimmäkseen afrikan-amerikkalaisia, katseli kun hän puollusti itseään murhasyytteitä vastaan. Bundy taisteli jo hävittyä taistelua. Kaksi elementtiä oikeudenkäynnissä kääntäisi valamiehistön Bundya vastaan. Ensimmäinen oli Nita Nearyn todistus siitä mitä oli nähnyt murhayönä. Ollessaan todistajanaitiossa, hän tunnisti Bundyn mieheksi joka oli juossut portaita alas ja ulos talosta. Toinen käännekohta oli hammasteknikko Dr. Richard Souvironin todistus.
Todistajanaitiossa Dr. Souviron kuvaili Lisa Leavyn ruumiista löydettyjä puremajälkiä. Hänen puhuessaan, tuomarille näytettiin oikeassa mittakaavassa olevia puremajälkiä murhayönä otetuista valokuvista. Tohtori huomautti hampaiden yksiöllisydestä kun kuvia verrattiin Ted Bundyn hampaisiin. Ne olivat identtiset. Ei ollut epäilystäkään etteikö Bundy olisi tehnyt hampaanjäljet Lisa Levyn ruumiiseen. Valokuvat olivat suurin osa todistusaineistoa, jolla syyttäjä oli yhdistänyt Bundyn murhiin.
Heinäkuun 23. Bundy istui sellissään odottaen tuomariston päätöstä hänen syyttömyydestään tai syyllisyydestään. Melkin seitsemän tunnin jälkeen, he palasivat oikeussaliin päätöstä varten. Näyttämättä minkäänlaista reaktiota Bundy kuunteli kun yksi valamiehistä sanoi sanan: "SYYLLINEN". Ted todettiin syylliseksi kaikkiin murhien muotoihin ilman minkäänlaista epäilystä. Myöhemmin hänet myös todettaisiin syylliseksi hyökkäyksestä Kathy Kleineria ja Karen Chandleria vastaan. Heinäkuun 31. päivä Ted Bundy tuomittaisiin kuolemaan sähkötuolissa.
Tammikuun 7. 1980 Tedillä oli viimeinen oikeudenkäynti, Kimberly Leachin murhasta. Häntä vastaan asetetuista todisteista hänet jälleen kerran todettaisiin syylliseksi. Kuukautta myöhemmin Ted tuomittaisiin jo kolmannen kerran kuolemaan. Lopulta hän tunnustaisi 28 naisen murhat. Kuitenkin monet uskovat määrän olleen paljon suurempi. Kukaan ei koskaan tietäisi tarkkaa lukua, sillä sen luvun hän vei hautaansa saakka. Lukemattomien valitusten jälkeen tammikuun 24. päivä vuonna 1989 Theodore Robert Bundy teloitettiin.
